Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kolumni Yritysten hätähuutoon vastattava – "Tukimuotojen väliin jäikin paljon väliinputoajia"

Koronakriisi on vaikuttanut rajusti yrityksiin ja moni on tarvinnut tukea selviytyäkseen. Tähänastiset tuet eivät kuitenkaan ole kunnolla huomioineet yritysten erilaisia tarpeita ja toiminnan laatua.

Esimerkiksi yksinyrittäjien, joita on Suomessa 182 000, asema jäi heikoksi koronatukien viidakossa. Oli hyvä, että yksinyrittäjille oli oma tukimuotonsa, mutta se, että tukea jäi paljon käyttämättä (Tampereella jopa noin kuusi miljoonaa), kertoo kohtaannon ongelmista.

On monia yksinyrittäjiä, joille 2000 euron kertaluonteinen yksinyrittäjätuki ei ollut missään suhteessa isoon liikevaihtoon ja sen romahtamiseen, mutta samalla toiminimi yritysmuotona tai työllistäminen alihankintana vaikeuttivat pääsyä muiden tukien piiriin.

Tukimuotojen väliin jäikin paljon väliinputoajia. Nyt kun tukia ja niiden jatkoa arvioidaan, tulee oppia näistä kokemuksista. Yritysten, myös yksin- ja pienyrittäjien, tilanteiden moninaisuus tulee huomioida paremmin, jotta terveet yritykset saadaan autettua pahimman yli. Edessä on yhä vaikeita kuukausia. Suomen Yrittäjien gallupin mukaan jopa 35 prosenttia yrityksistä tarvitsee yhä suoraa tukea toiminnan elvyttämiseksi.

Tukien arvioinnin ohella haastan hallitusta myös muihin keinoihin yritysten toiminnan ja työllistämisen helpottamiseksi. Esimerkiksi Pirkanmaalla on virinnyt kiinnostusta yritysten työllistämisyhteistyölle. Olisiko nykyisessä tilanteessa mahdollista edistää työpaikkojen syntymistä pienyrityksiin siten, että yrittäjät, joilla ei ole yksin tarjota kuin osaviikkoista työtä, voisivat yhteisesti työllistää henkilön kokopäiväisesti?

Jätin asiasta hallitukselle kirjallisen kysymyksen.

Myös jokainen meistä voi vaikuttaa.

Vastaavasti paikallisessa päätöksenteossa on kiinnitettävä erityistä huomiota yritysvaikutuksiin. Alueemme koronanyrkiltä odotan alueellisesti joustavia rajoitustoimenpiteitä, jotka suojelevat ihmisiä, mutta eivät tukahduta yrityksiämme.

Myös jokainen meistä voi vaikuttaa. Suosimalla valinnoissa paikallisia toimijoita tai piipahtamalla Kauppahalliin tai kivijalkakauppaan tuemme yritysten selviämistä ja työpaikkojen säilymistä tässä vaikeassa tilanteessa.

kirjoittaja on kansanedustaja (kok.) ja Tampereen kaupunginvaltuuston puheenjohtaja