Tamperelainen uutisoi nettisivuillaan maanantaina, että jo tässä kuussa tunnelin suuaukoille asennetaan valvontakameroita.
Pirkanmaan ely-keskuksen mukaan ”tavoitteena on, että valvonnan avulla ajoneuvojen keskinopeutta voidaan laskea, vähentää nopeuseroja sekä puuttua tunnelissa tapahtuneisiin toistuviin korkeisiin ylinopeuksiin.”
Muun muassa Tamperelaisen Facebook-seinällä kameravalvonta nosti nopeasti vilkkaan keskustelun.
Leimahdus ei tapahtunut uudella hiilloksella. Tunnelin nopeusrajoitus on ollut ihmetyksen kohteena sen valmistumisesta lähtien.
Liikenneolosuhteiltaan Tampereen Rantatunneli on varmasti Suomen parhaita 60 km/h -väylä: kaksi kaistaa suuntaansa, leveät reuna-alueet, aina kuiva keli, ei risteävää liikennettä, eikä auringon häikäisyä tai säkkipimeää. Roudan raiskaamilla, mutkaisilla, valottomilla ja pusikoiden ympäröimillä kapeilla kantateilläkin ajetaan 80 km/h. Arkijärkeen sopimaton rajoitus kolme kilometrin pätkällä rapauttaa uskoa rajoituksiin ja niiden järkevyyteen yleensä.
Itse tunnelikaan ei ole ollut vaarallinen. Vuosien 2017–2020 aikana Rantatunnelin alueella on tapahtunut yhteensä 35 onnettomuutta, joista suurin osa tunnelin päissä lähellä vilkkaita liittymiä.
Nyt ongelmaksi on nostettu kameravalvonta, vaikka se ei sitä ole; ei edes kauhukuvaksi nostettu, mutta yhä viipyvä tunnelin keskinopeusvalvonta.
Lähtökohta on se, että nopeusrajoituksia pitää noudattaa. Kapinaliikkeet tunnelin rajoituksen kollektiivisesta noudattamatta jättämisestä, ”kun kukaan ei sitä kuitenkaan noudata”, ovat lapsellisia, vaarallisia ja typeriä.
Eri asia on, ovatko nopeusrajoitukset oikeita tai edes järkeviä. Vaikka tamperelainen liikennekeskustelu ei kovin rakentavalta ja hedelmälliseltä tunnu, kannattaa yrittää. Tunnelin 60 km/h:lle voi vaatia parempia perusteita, varsinkin jos Vaitinaron sumppuun on jo vaikutettu.
Palataan juurisyyhyn: erityisesti yöaikojen hurjiin ylinopeuksiin tunnelissa. Järjetön kaahaaminen on järjetöntä kaahaamista, oli tunnelin nopeusrajoitus 60 km/h tai 70 km/h. Tai jopa 80 km/h.