Kolumni
Takavuosina mopoikäisten villitys oli virittää moponsa kulkemaan kovempaa. Pikkuisen se vaati osaamista, mutta ainahan sitä kaveria vähän jeesattiin.
Moposkootterien tultua homma tiemmä helpottui. Poliisi valvoi ja joskus joku vähemmän onnekas jäi virkavallan haaviin ja sai maksaa sakon, vakuutusmaksu, ajokortin saaminenkin saattoi siirtyä ja lopuksi joutui palauttamaan moponsa lähtötilanteeseen. Moni otti opikseen.
Sähköpotkulaudat kiitävät hurjaa vauhtia ja olletinkin Taysin tapaturmatilastossa on ollut joltinenkin piikki ylöspäin, kun vauhdin hurma ja pikkupöhnä yhdessä ovat olleet kohtalokkaita.
Autoista revitään lisää tehoja irti lastuttamalla, siis räpläämällä auton moottorin ohjausyksikköä. Nyt saa erivapaudella ajokortin 17-vuotiaana, mikä sekin näkyy surullisena onnettomuuksien lisääntymisenä.
Viimeisin hullutus on näiden sähköavusteisten polkupyörien lastuttaminen. Markkinoilla on myynnissä sähköavusteisia polkupyöriä, jotka nopeutensa takia muuttuvat muuksi ja ne joutuu rekisteröimään.
Pimeät ritarit vetävät mihin suuntaan tahansa.
Liikennevirtaa seuratessa silmiin käy yhä useammin, kun aikuisikäinen kaahio ajaa nopeammin kuin autot, joiden vauhti on rajoitettu liikennemerkein kolmeenkymppiin tunnissa.
Tässä on vielä erona se, että autot ajavat ajotiellä ja samaan suuntaan. Ja niiden nopeuksia valvotaan.
Mutta nämä pimeät ritarit vetelevät mihin suuntaan tahansa, kävelyteillä, pyöräteillä ja ajoteillä.
Miten sitten on jarrujen laita? Riittääkö teho ja reaktioaika. Kun 80-kiloinen käytännössä sähkömopoilee auton eteen, toista pyöräilijää tai jalankulkijaa päin, sattuu jokaiseen.
Kuka on vastuussa ja mistä vahingot korvataan? Autonko liikennevakuutuksesta?
Miksi muuten pyöräteille on maalattu kaistoja ja oikein suuntanuolia, kun kumminkaan muussa liikenteessä ja jalkakäytävillä ei noudateta mitään sääntöjä?
kirjoittaja on Tamperelaisen vieraskynä