Pääkirjoitus: Ei vain meemi – "Suomessa Trump on meemihahmo, jonka aamutwiitit tarjoavat takuuhuvia monen somekuplan päivittäiseen päivittelynhaluun"

Petteri Mäkinen

Petteri Mäkinen

Suomessa on tällä viikolla seurattu politiikkaa tällä viikolla suuremmalla mielenkiinnolla kuin aikoihin. Ristiriitaista on se, että kohteena ovat Yhdysvaltain presidentinvaalit, vaikka kotimaan politiikassakin riittäisi asioista, tapahtumia ja kehityskulkuja kunnon puheenaiheiksi.

Mielenkiintoa ruokki luonnollisesti trilleriksi mennyt ääntenlaskenta ja kaksi ainakin näennäisen erilaista ehdokasta, joiden ympärille valtavat kampanjaorganisaatiot luovat miljoonilla dollareilla taustayhteisöjensä näköisiä henkilöbrändejä.

Draamaa ja show’ta on riittänyt suomalaisillekin, vaikka äänestyspäätöstä ei ole tarvinnut miettiä. Lähes kaikki ovat tietenkin miettineet. Useimmista päätös on tuskin tuntunut vaikealta. Suomalaisesta näkökulmasta kahvipöytien vaalianalysointi on keskittynyt ennen kaikkea siihen, miten Trumpin vaalimenestys on käytännössä mahdollista.

Suomessa Trump on meemihahmo, jonka aamutwiitit tarjoavat takuuhuvia monen somekuplan päivittäiseen päivittelynhaluun. Yhdysvalloissa hän on lähes puolen kansan mielestä sopivampi vaihtoehto presidentiksi. Tosiseikka on se, että Trumpin tarjoama viesti vetosi edelleen. Trumpin suosion takana olevaa amerikkalaisen politiikan syvää jokea oli tutkimuslaitosten vaikea havaita vielä näissäkin vaaleissa.

Useimpien mielestä Trumpin ensimmäisen kauden piti aukottomasti todistaa se, että toisessa ei ole järkeä. Näin ei käynyt. Tätä sopii pohtia Suomessakin.

Monen mielessä on viime päivinä pyörinyt se, voisiko tämä olla mahdollista myös Euroopan amerikkalaisimmaksi maaksi monesti mainitussa Suomessa? Ehdottoman kielteistä vastausta on mahdoton antaa. Kenellekään demokratian ystävälle Trump ei ole mieluinen vaihtoehto, eikä Trumpin tapa tehdä politiikkaa ole suotavaa tai edes kaikin osin hyväksyttävää. Silti juuri demokratia paljastaa taas sen, että on olemassa suuri ihmisryhmä, jolle paketti kelpaa hyvin.

Ilmiö ei katoa omista kuplista ivaamalla ja nenänvartta pitkin katsomalla. Ehkä tämä jopa ruokkii sitä.

Kommentoi