Kolumni: Tampereesta perheystävällinen kaupunki – "Tampereen pitää pystyä parempaan"

Pekka Salmi

Tampereen kaupunki on kasvanut voimakkaasti viime vuosina. Olemme yksi eniten maan sisäistä muuttoa vastaanottava kunta. Tampereen vetovoima on vahvaa erityisesti opiskelijoiden ja työn perässä muuttavien keskuudessa. Kuluvana vuonna kasvu ylittää jälleen 3000 asukkaan rajan.

Kaupungin kasvun heikkous on kuitenkin parhaassa työiässä olevat ja lapsiperheet. Heistä monet suuntaavat pääkaupunkiseudulle ja ympäristökuntiin. Miten voisimme olla heidän näkökulmastaan vetovoimaisempi? Vastaus löytyy työpaikkojen, asumisen, palveluiden ja saavutettavuuden muodostamasta kokonaisuudesta.

Työpaikan sijainti on usein painava peruste asuinkunnan valinnalle. Tampereen elinkeinorakenne on monipuolinen, muttei vedä vertoja pääkaupunkiseudulle. Meidän tulisi houkutella yhä enemmän suurten yritysten ja valtion hallinnon toimintoja kaupunkiimme.

Jatkossa työpaikan sijainnin merkitys tosin vähenee. Tunnin junayhteys Tampereen ja Helsingin välillä merkitsisi käytännössä työssäkäyntialueen yhtenäistymistä. Lisäksi etätyön suosion kasvu vaikuttaa asiaan. Perheiden suosiosta kilpaillaankin muilla tekijöillä.

Yksi keskeinen Tampereen vetovoimatekijä suhteessa pääkaupunkiseutuun on edullisempi asuminen. Monipuolinen asuntotuotanto ja viihtyisät asuinalueet ovat tärkeitä tekijöitä. Viimeisimmässä omakotitalojen tonttihaussa oli peräti 18 hakijaa yhtä tonttia kohti.

Tampereen pitää pystyä parempaan. Myös kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen rakentamiseen on kiinnitettävä enemmän huomiota.

Lähiöiden kehittäminen on edennyt hyvin.

Lähiöiden kehittäminen on edennyt Tampereella hyvin. Hervanta, Kaukajärvi ja Tesoma ovat kokeneet muodonmuutoksen. Seuraavaksi on Peltolammi-Multisillan vuoro. Lapsiperheiden näkökulmasta vetovoimaiset asuinalueet nousevat vaihtoehdoksi edullisen hintatason vuoksi.

SDP:n keskeinen tavoite kuluvalla valtuustokaudella on ollut perusopetuksen ja varhaiskasvatuksen laatutason säilyttäminen. Taloudellisesti vaikeista ajoista huolimatta olemme onnistuneet pitämään kiinni kohtuullisista ryhmäkoista. Lisäksi koulujen ja päiväkotien rakentamiseen ja korjaamiseen on ohjattu merkittävästi rahaa. Laadukas perusopetus ja varhaiskasvatus ovat keskeinen osa kaupungin vetovoimaa.

kirjoittaja on Tampereen SDP:n valtuustoryhmän puheenjohtaja.

Kommentoi