Pääkirjoitus: Ratikka vauhdissa – "Kun päätökset on asianmukaisessa järjestyksessä tehty, ne pitää toteuttaa joutuisimmalla mahdollisella tavalla"

Petteri Mäkinen

Petteri Mäkinen

Ratikka etenee Tampereella juuri nyt vikkelästi.

Viime viikolla kaupunginvaltuusto päätti selvin luvuin 56–11 ratikan osan 2 rakentamisesta. Äänestystulos oli selvempi kuin neljä vuotta sitten, jolloin ykkösosasta päätettiin äänin 41–25.

Kuten muun muassa Kalervo Kummola (kok.) valtuustossa totesi, viime maanantain päätös tehtiin faktisesti jo neljä vuotta sitten. Kun työt on aloitettu ja isot perusinvestoinnit on jo tehty, niin halvemmista kilometreistä luopuminen olisi ollut erikoinen päätös. Lykkäämisellekään ei loppujen lopuksi ollut pitäviä perusteluja.

Vauhtiin päästettiin tässä lehdessä myös Tamperelaisen Lukijaraati, joka pääsi äänestämään, mikä seuturatikkavaihtoehdoista eli kolmesta jatkoreitistä pitäisi rakentaa ensimmäisenä. Selväksi ykköseksi nousi todennäköisin jatkoreitti eli Hatanpään valtatie–Härmälä–Pirkkala -linjaus. Raatilaiset perustelivat valintaa ennen kaikkea Härmälän ja Pirkkalan suunnan tukkoisilla joukkoliikenneyhteyksillä.

Kaupunginvaltuusto vei seuturatikkaa viime maanantaina jo pitemmälle ja päätti jo sen tarkemmista linjauksista kolmella reitillä. Eniten keskustelua on etukäteen herättänyt ratikan vetäminen Härmälässä Nuolialantielle Ilmailunkadun Tampereen messu- ja urheilukeskuksen reitin sijasta. Päätöksessä painoivat varmasti mainitut joukkoliikenneongelmat ja paremmat mahdollisuudet asuntorakentamiseen, mutta Tampereen vetovoiman kannalta tärkeä yhteys Nuolialantien pysäkiltä Pirkkahallille pitää varmistaa sujuvaksi ja innovatiiviseksi.

Tänä tiistaina Raitiotieallianssi kertoi toisen osa töiden jatkamisesta. Etukäteen eniten huolta on aiheuttanut joukkoliikenteen ja keskustasta länteen lähtevien autoilijoiden kannalta tärkeän Sepänkadun muuttuminen työmaaksi.

Vikkelyydessä ei ole mitään pahaa. Kun päätökset on asianmukaisessa järjestyksessä tehty, ne pitää toteuttaa joutuisimmalla mahdollisella tavalla. Työnaikaisten haittavaikutusten minimoimiseksi on kuitenkin tärkeää tehdä suunnitelmat huolella ja pitää yhteydet auki esimerkiksi asukkaisiin ja yrittäjiin ja säilyttää valmius joustavaan reagoimiseen.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.