Lukijalta: Pispalan uittotunnelista kevyen liikenteen väylä

Juuri päätetty ratikan toinen vaihe ja Näsinsaari suorastaan vaativat Pispalan uittotunnelin ottamista hyötykäyttöön. Uittotunneli rakennettiin vuosina 1966–68 ja valmistuessaan tunnelin käyttötarkoitus oli kadonnut, kun tukkeja alettiin kuljettaa kuorma-autoilla. 2013 tunnelia alettiin käyttää huviveneiden siirtoon Näsijärven ja Pyhäjärven välillä, mutta käyttö on ollut todella vähäistä. Nyt yli 50 vuotta tunnelin valmistumisen jälkeen onkin aika ottaa irti todellinen hyöty tunnelista ja tehdä siitä jatkuvasti käytössä oleva kevyen liikenteen väylä.

Tulevan Näsinsaaren eteläisin osa ulottuu lähelle uittotunnelin suuta. Näsinsaareen tulee merkittävä määrä asutusta ja ratikan myötä laadukkaat joukkoliikenneyhteydet. Toisaalta tunnelin toisella puolella on yksi Tampereen idyllisimmistä alueista Pyhäjärven rannalla, joten tarvetta liikkumiselle on molempiin suuntiin. Olisi suorastaan typeryyttä jättää tämä kymmeniä vuosia odottanut mahdollisuus käyttämättä.

Otetaan siis uittotunneli tehokkaaseen käyttöön ja linkitetään Näsijärvi Pyhäjärveen myös Pispalassa!

Jouni Markkanen (kok.)

kaupunginvaltuutettu

Kokoomuksen Tampereen aluejärjestön puheenjohtaja

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut