Lukijalta: Raitiotien lisärakentamista on lykättävä viidellä vuodella – "Loppuunhan se täytyy rakentaa, mutta ei nyt"

Raitiotien kakkososan rakentaminen sai Tampereelle kuluvalla viikolla uusia kierroksia, kun neljä kokoomusvaltuutettua uskalsi esittää oman näkemyksensä asiasta. Olen heidän kanssaan samaa mieltä: riski-investoinnit eivät kuulu kaupungin toimialaan ja tämä on sellainen.

Laskelmat ovat huterat, Näsijärven täyttölupa saamatta, maa-alueet saastuneita entisellä tehdasalueella, rakentamisen riski suuri, pohjavesien pilaantumisvaara, järvi täynnä haisevaa nollakuitua, jonka käyttö on ratkaisematta jne. Raitiotien käyttäjämäärät laskettu utopistisesti. Kaupungin johtavat virkamiehet ajavat kiihkeästi hanketta, joka on täynnä riskejä.

Vanha nenäni sanoo, että tämä innokkuus vähän ”tuoksahtaa”.Tervetuloa joukkoon kokoomusvaltuutetut, kerrankin olette oikealla asialla. Aikoinaan kun rakentamispäätös tehtiin, 25 valtuutettua vastusti rakentamista. Hajonta oli suuri eri puoleiden kesken. Päätetty mikä päätetty, niin loppunhan se täytyy rakentaa, mutta ei nyt.

Tampereen Puolesta ry:n valtuustoryhmä TaPu esittää hankkeen lykkäämistä viidellä vuodella. Tänä aikana pystytään selvittämään kaikki rakennustekniset ongelmat, kuten Sepänkadun risteys ja Vaitinaron risteys, hankkeen taloudellisuus ja tuottavuus, matkustajamäärät ja niin edelleen.

Keskeneräistä ja huonoa hanketta ei kannata viedä eteenpäin nyt, varsinkin kun kaupungin taloudellinen tilanne on mitä on eli hämärän peitossa ja investoinnit ovat muutenkin jo kestämättömällä tasolla. Kustannuslaskelmien mukaan raitiotien kannattavuus on heikentynyt merkittävästi, kun laskelmia on ollut pakko tehdä vähän realistisemmalta pohjalta.

Syöttöliikenne tämänkokoisessa kaupungissa ei tule toimimaan, kahden vaihdon sijasta ihmiset hankkivat oman auton, jolla pääsee suoraan ja nopeasti, kaikista vihreiden autoilun hankaloittamissuunnitelmista huolimatta.

Koronaviruskin on ja pysyy. Sen kanssa on vaan opittava elämään. Virus tulee vähentämään joukkoliikenteen käyttöä pysyvästi. Ihmiset liikkuvat omilla kulkuneuvoillaan, tekevät etätöitä, eivät tarvitse ratikkaa sen enempää kuin bussejakaan.

Viimeisin vitsaus on vielä Sote, jota ajetaan kuin käärmettä pyssyyn. Sen vaikutukset kaupungin talouteen ovat katastrofaaliset. Verotulot vie maakunta. Kaupungille jää alle 7 % verotuloista ja velat. Sillä veroprosentilla sitten ei enää investoida, ei makseta velkoja eikä tehdä paljon muutakaan.

Yrjö Schafeitel

Kaupunginvaltuutettu (TaPu)

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu