Ismo Sajakorven pakina: Uljas uusi nuoruus – "Kulta, tekoäly korvaa sinut, kiitos ja näkemiin!"

Ismo 29Sajakorpi

Pakina

Olen seniori, käyn crossfit-salilla, nautin Vitaeprota, napsin testoa ja tunnen itseni junioriksi. Epäilen, että vaimoni kadehtii nuorekkuuttani ja yrittää painostaa minua vaihtamaan skeittilaudan rollaattoriin ja Ruisrokit ehtookodin yhteislauluun.

Olen jatkuvasti Sylvin viiltävän ivan tikkataulu.

– Nenärenkaallesi nauravat naurismaan aidatkin!

– Stop, ei makuuhuoneeseen ennen kuin näen henkkarista ikäsi!

– Onnu tänne ja laita kuulolaite päälle!

Kulta, tekoäly korvaa sinut, kiitos ja näkemiin!

– Ilmoitin sinut Guinnesin kirjaan maailman nuorimpana dementikkona.

Viimeisin osuma oli liikaa.

– Etsi itsellesi parempi mies! tiuskaisin.

Se oli virhe.

Kun eräänä päivänä palasin solariumista, keskellä olohuonetta seisoi teräskuorinen mies.

– Kuka tuli? Sylvi huikkasi makuuhuoneesta.

Teräsmiehen pää kääntyi minuun päin ja sen otsasta sinkoava vihreä säde skannasi minut ylhäältä alas.

– Kasvoluusto: Kanta-Häme, asu: skeittari. Kohde tuntematon, ohjaanko ulos? teräsmies kysyi peltipurkkiäänellä.

– XY, hän on mieheni, joka jatkaa kesken jäänyttä puberteettiaan, Sylvi sanoi astuen huoneeseen.

– Simo, saanko esitellä: japanilainen Teräsmies-kotirobotti. Sen tekoälyyn on ohjelmoitu Google ja Wikipedia ja se tietää kaiken. XY, kerro, herra Tuutin perustiedot! Sylvi käski.

– Eläkkeellä, pankkitili miinuksella, ylipaino, lähimuisti- ja potenssiongelma.

– Kiitos XY!

Sylvi kääntyi puoleeni.

– Kulta, tekoäly korvaa sinut, kiitos ja näkemiin!

Tunsin pieneneväni pisteeksi. Silloin alitajunnasta nousi muistikuva rippileiriltä, missä eräs 15-kesäinen kaappiateisti viritti papille paradoksiansan.

– XY, tiedätkö Raamatun Jumalan? kysyin viattomasti.

– Hän on Kaikkivaltias, taivaan ja maan Luoja.

– Jos hän on Kaikkivaltias, pystyykö hän luomaan niin suuren kiven, ettei itse pysty sitä nostamaan? kysyin ja tuijotin jännittyneenä robotin hehkuviin silmiin.

– Voi...tai ei…tai voi-ei-e-e-e-e, XY änkytti ja alkoi täristä, kun sen bittiaivot käsittelivät mahdotonta tehtävää.

Sen päästä tuprusi savua, huoneen sprinkleri laukesi ja suihkutti vettä ympäriinsä.

– Sylvi, jos peltipää palaa takuuhuollosta, saa se uuden paradoksi-pähkinän! kruunasin torjuntavoittoni.

Sitten kiirehdin keittiökomeroon, pukeuduin siivousesiliinaan, otin Sinipiika-lattiamoppini ja tajusin, että elämä on yhtä paradoksia.

kirjoittaja on tamperelainen paluumuuttaja

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu