Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kolumni Syksyn haasteita

Miten arjen ahdinkoa saadaan lievitettyä? Kuinka köyhyys, yksinäisyys, mielenterveysongelmat ja ihmisten taloudelliset vaikeudet saadaan selätettyä? Miten löydetään työtä yli neljällesadalletuhannelle työttömälle? Miten talouden rattaat saadaan rullaamaan? – Pitkä lista vaikeita kysymyksiä, joihin tarvitaan vastauksia ja laajalti, pikaisesti toimia myös hallituksen suunnalta.

Entä EU ja elpymisvälineiden koukerot? Ei voi olla niin, että EU:n perussopimuksia aletaan tulkita aiemmasta täysin poikkeavalla tavalla, otetaan yhteistä velkaa ja lapioidaan kymmeniä miljardeja euroja löysästi talouttaan hoitaneille, matalan veroprosentin ja monessa suhteessa rikkaille maill!

Samaan aikaan kotimaassa tarve on suuri. Eduskunnan syysistuntokauden alettua nämä kysymykset on otettava tiukkaan ruodintaan.

Kuinka koronan kanssa käy? Elimme poikkeusolojen ja valmiuslakien kevään ja keskikesään tultaessa olimme Suomessa melkein päihittäneet koronan. Melkein…

Rajoitusten purkamisen ja kesän myötä monet valitettavasti kuitenkin unohtivat, että tauti jyllää edelleen. Unohdettiin turvavälit ja monet muut ohjeet – ja joukoin lähdettiin vielä ulkomaille matkailemaan. Niinpä reilun kuukauden ajan tartuntaluvut ovat olleet selvästi nousussa ja useampia joukkoaltistumisiakin on ollut. Uusimaa suurimpana ongelma-alueena.

Pirkanmaa pärjäsi vuoden alkupuoliskon koronan kanssa hyvin. On kuitenkin muistettava, että ihmisten mukana tautia liikkuu täälläkin. Meillä on mahdollisuudet pärjätä taudin kanssa vain, jos muistamme koronan läsnäolon ja jokainen toimii arjessa sen mukaisesti.

Elokuu on testi sinänsä.

Suojautumista, välimatkaa, testejä, karanteenia ja maskejakin tarvitaan! Elokuu on testi sinänsä, koska monet rajoitukset purettiin, koulut alkavat, lomat loppuvat ja töihin palataan.

Syksyn myötä isoja haasteita on edessä. Niin perheiden, kaupungin kuin koko valtakunnan tasolla ja kansainvälisestikin ensisijaisen tärkeää on onnistuminen koronan nujertamisessa. Jos tauti ryöpsähtää meilläkin uudelleen, kaikki muu jää sen jalkoihin. Jokaisella on vastuu ettei näin tapahdu. Jokaisen vastuu on suuri.

Kirjoittaja on tamperelainen kansanedustaja (kd.) ja kaupunginvaltuutettu