Pääkirjoitus: Vähän enemmän kunnioitusta

Jope Ruonansuun kaltaiset edesmenneet viihdetaiteilijat ansaitsisivat Suomessa nykyistä enemmän arvostusta, kirjoittaa Tamperelaisen toimittaja Pekka Ruissalo pääkirjoituksessaan. Tamperelaisen arkisto
Pekka Ruissalo

Pekka Ruissalo

Kyllä ne pojat olisivat ansainneet hieman kivemman kohtelun.”

Kommentti on peräisin toukokuusta 2016. Tuolloin istuimme Yö-yhtyeen Olli Lindholmin kanssa tekemässä haastattelua. Kysyin häneltä, mitä hän on ajatellut seurattuaan sellaisten aikalaistensa kuin Tero Vaara tai Neumann julkista käsittelyä.

Se käsittely ei herättänyt Ollissa lämpimiä ajatuksia. Suorapuheinen Olli ajatteli, että suomalaiset eivät osaa arvostaa omia kansantaiteilijoitaan.

Helmikuussa 2019 Olli Lindholm siirtyi äkillisesti ajasta ikuisuuteen. Ajatuksen ajankohtaisuus ei ole kuitenkaan hävinnyt mihinkään. Eikä varsinkaan elämän lopullisuus. Viimeksi keskuudestamme poistui Jope Ruonansuu, poikkeuslahjakkuus komiikantekijänä ja viihdyttäjänä. Mies, joka sai vastaanottaa kansan syvien rivien rapaa jo peruskoulusta lähtien.

Sosiaalisen median ansiosta räpäskän lennättäminen on nykyisin varsin helppoa. Se on jopa niin helppoa, että hirvittää. Edesmennyttä Matti Nykästä ei olisi saanut arvostaa, koska ongelmat päihteiden, lyhyen pinnan ja ihmissuhteiden kanssa. Neljä kultamitalia olympialaisissa oli arvoton saavutus, sillä hyvän ihmisen mielestä ikävä ihminen noin muuten.

On huolestuttavaa, mikäli ihminen ei osaa erottaa metsää puilta. Jos juuri sinä et satu pitämään vaikkapa Yö-yhtyeen musiikista, kilpaurheilusta tai Ruonansuun komiikasta, se ei tarkoita sitä että asia muuttuu saman tien yleisesti mitättömäksi. Puhutaan asioista, jotka ovat koskettaneet ja tuoneet iloa kymmenille tuhansille suomalaisille.

Voinko minä tässä tai sinä siinä sanoa, että se kaikki on ollut merkityksetöntä? Tullaan taas siihen ajatukseen, jonka Olli Lindholm päästi pienen miettimisen jälkeen ilmoille tamperelaishotellin aulassa neljä vuotta sitten: kyllä ne pojat olisivat ansainneet hieman kivemman kohtelun.

Sen me kaikki ansaitsemme.

Pekka Ruissalo

Kirjoittaja on Tamperelaisen toimittaja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.