Lukijalta: Vaitinaron lisäkaista kaikille – "Joukkoliikennekaistojen yhteydessä on jo havaittu, että ne ovat ruuhkien aikana lähes tyhjiä"

Esitän hämmästykseni ja mielipiteeni Juhana Suoniemen ja Erik Lydenin Lukijalta-kirjoituksen Vaitinaron lisäkaistasta joukkoliikennekaista (Tamperelainen 1.7.) johdosta

On hyvä, että paikalle saadaan lisäkaista. Se auttaa merkittävästi liikenteen sujuvuutta Tampereen keskustasta Ylöjärvelle päin.

Kirjoituksessa esitetään kuitenkin, että kaista olisi sallittu vain takseille ja busseille. Ehdotus on ihmeellinen ja siinä ei ole otettu lainkaan huomioon sitä, miksi teitä ja kaistoja rakennetaan.

Tiehän tehdään siksi, että sitä pitkin päästään kulkemaan. Ei voi olla tarkoituksena, että jotakin ihmisryhmää rangaistaan käyttökiellolla.

Joukkoliikennekaistojen yhteydessä on jo havaittu, että ne ovat ruuhkien aikana lähes tyhjiä. Jos ne olisivat muidenkin kuin joukkoliikenteen käytössä, niin kulkijat pääsisivät esteettömämmin paikkaan, johon he ovat menossa. Kyse on kulkemisten kokonaismäärästä. Mitä enemmän on ajoratoja kaikkien käytössä sitä nopeammin tieltä poistuvat kulkijat päämääriinsä.

Rajoittaminen on tahallista asioiden hankaloittamista. Sitä en halua kenenkään tekevän millekään ihmisryhmälle. Siis tehdään kolmas kaista, jota pitkin saavat kulkea kaikki ihmiset ja ohittaa liikennevalot Vaitinaron risteyksessä.

Joukkoliikennekaistojen yhteydessä on jo havaittu, että ne ovat ruuhkien aikana lähes tyhjiä.

Heikki Mäkelä

ei minkään puolueen jäsen

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.