Pakina: Uljas uusi Suomalaisluokitus

Ismo Sajakorpi

Oikeuden päätös oli julkinen ja se televisioitiin koko maahan. Tuomion julisti päätuomari, enkelikasvoinen, 35-vuotias nainen, joka tapansa mukaan oli vetänyt sirosääriinsä mustat sukkahousut.

Rikosnimikkeenä oli korkea ikä, olimme jo eläkeläisiä ja yhteiskunnalle pelkkä rasite.

Syyttäjän, THL:n professorin mukaan olisimme uhka terveydenhoidon kapasiteetille jos veisimme tehohoitopaikan kunnon veronmaksajilta. Meidät tuomittiin eristettäväksi epämääräiseksi ajaksi.

Kun telkkarissa asiantuntijat pohtivat, kannattiko senioreja enää viedä kalliiseen tehohoitoon ja pelastaa jäljellä oleva pätkä elämää, ymmärsin, että minut oli tuomittu kotini kultaiseen häkkiin loppuelämäkseni. Tämä oli järkytys ja epätoivoisena kiipesin jo Pyynikin näkötornin avotasanteelle.

Päätin kuitenkin tarkistaa, millaiset mahdollisuudet minulla oli välttää tappavan pandemiaviruksen tuoma kurja kuolema, jos karkaisin vankeudesta saapastelemaan Hämeenkadun ihmisvilinään.

Vaikka paikallislehti päivittäin kertoi pandemiauhrien määrän, se ei minua auttanut, sillä asiantuntijat paljastivat, etteivät tiedä, miksi tauti tappaa yhdet, kun toiset eivät edes huomaa olevansa viruksen kantajia.

Rikosnimikkeenä oli korkea ikä.

Tajusin, että virustutkijoiden pitäisi ottaa huomioon suomalaisten fyysiset ja psyykiset eroavaisuudet. Pelkkä ikä tai sukupuoli ovat liian yksinkertaisia lähtökohtia kehittää yleisrokote tai täsmälääkitys.

Monen unettoman yön jälkeen sain luotua suomalaisista alustavan luokituksen virustutkimusten pohjaksi. Annan sen nyt kaikkien terveydestä kiinnostuneiden tahojen vapaaseen käyttöön. Olkaa hyvät!

aitosuomalainen: geneettinen mahdottomuus

epäsuomalainen: small talkkia puhuva, humaani kasvissyöjä-humoristi

kaappisuomalainen: Venäjällä asuva suomensukuinen

kantasuomalainen: ylipainoinen, humalalainen nakkikioskitappelija

muinaissuomalainen: yli 65 vuotias

nuorsuomalainen: alle 17 vuotias, nettiaddikti nuuskan suurkuluttaja

nykysuomalainen: maailman parhaa koululaitoksen käynyt lasku- ja lukutaidoton

ulkosuomalainen: eronnut mies, roskisdyykkari tai Portugalin eläkeläismiljonääri

umpisuomalainen: Kossu-juntti kansanedustaja, omistaa sahan mutta asuu saunassa

varsinaissuomalainen: Manun, Iken, Orpon, Matin ja Tepon, Lolan, Casagranden tutut sekä Turun Mafian jäsenet

kirjoittaja on tamperelainen paluumuuttaja

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.