Pääkirjoitus: Korona pisti vauhtia – "Epidemialla on kummallinen sivuvaikutus"

Petteri Mäkinen

Vaikka koronaepidemian rajoituksia aletaan vähitellen purkaa, Suomi on ehtinyt parin kuukauden aikana sopeutua ja tottua uudenlaiseen ympäristöön. Sopeutuminen on tuonut muutoksia monissa arkisissa asioissa. Nyt alkaa arvailu siitä, mitkä muutokset ovat pysyviä.

Ruokakauppa on liiketoiminnan ala, jossa koronaviikkojen vaikutukset ovat näkyneet hyvin konkreettisesti sekä myynnissä että asiakaskäyttäytymisessä. Ensin hamstrattiin tyhjiksi vessapaperihyllyt, sitten ilmeistyi tyhjiä paikkoja pastan ja jauhelihan sekä hiivan ja jauhojen kohdalle. Senkin jälkeen kasvuprosentit ovat olleet hurjia. Samat asiakkaat ovat alkaneet käyttäytyä ostoksilla uudella tavalla.

Tämän lehden uutisjutussa Pirkanmaan kaupan nokkahenkilöt arvioivat, mitkä koronaviikkojen muutoksista ruokakaupassa jäävät pysyviksi ilmiöiksi.

Kun ravintolat ovat kiinni, kotona kokkaamiseen satsataan. Kauppareissusta kasvatetaan elämystä, ruuan laittoon sekoitetaan ripaus hifistelyä ja syöminen on sosiaalinen tapahtuma ja seikkailu. Lisäksi halutaan syödä terveellisesti ja vastuullisesti. Ruuan kotimaisuuskin on yhdistetty myös huoltovarmuusasiaksi. Ruuan verkkokaupassa on lyöty kaikki ennätykset.

Megatrendilistoille viime vuosina kirjatut asiat tuppaavat kaupassa – ja monella muulla alalla – löytymään koronan vaikutuksista asiakaskäyttäytymiseen. Korona on muuttanut huomista nykypäiväksi.

Kuukausi sitten kirjoitin tällä paikalla oudosta ajatusleikistä. Jos Suomessa olisi esimerkiksi vuosi sitten päätetty kokeilla etätyöntekoa siinä laajudessa, millä se on nyt kahden kuukauden ajan toteutunut, olisi hanke kaatunut vuosien selvittelyjen ja vääntämisen jälkeen kaatunut ensin byrokraattiseen ja sitten poliittiseen mahdottomuuteen. Nyt jo olemassaoleva tekniikka otettiin käyttöön viikkojen valmistautumisen jälkeen.

Epidemialla on kummallinen sivuvaikutus: se tuntuu laittavan vauhtia asioihin. Oire ei ole vaarallinen. Nyt on osattu nostaa tärkeät asiat to do -listoilla ylemmäs. Vauhtisokeutta täytyy toki jatkossakin kahlita suhteellisuudentajulla.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu