Kolumni: Korona antaa mahdollisuuden uuteen normaaliin – "Urheilun- ja kulttuurin live-tapahtumien suuren merkityksen huomaamme nyt, kun niitä ei ole"

Matti Helimo

Lapsena veljeni ja minä olisimme halunneet valvoa yli nukkumaanmenoaikamme kello 20. Isä antoi mahdollisuuden puolen tunnin jatkoaikaan, mutta se edellytti hänen voittamistaan koronassa. Saldomme oli nolla voittoa ja kahdeksalta pehkuihin.

Tänä keväänä Koronan aiheuttamat pettymykset ovat olleet ihan toisissa sfääreissä. Tuskin kukaan olisi alkuvuodesta uskonut, kuinka paljon haasteita Covid-19-virus on meille kaikille tuonut.

Korona on kuitenkin myös pakottanut ihmiset nopealla aikataululla löytämään vaihtoisia tapoja hoitaa asioita. On suuri mahdollisuus tehdä parhaista käytänteistä pysyviä.

Yhtenä esimerkkinä yrittäjien, ammattiurheilijoiden ja luovien alojen työntekijöiden työttömyysturva. Se on pysyvästi saatava muiden kanssa samalle tasolle.

Parlamentaarinen komitea valmistelee sosiaaliturvauudistusta. Tavoitteet uudistukselle ovat oikeat: ”tukea työllisyyttä, yrittäjyyttä, aktiivisuutta, ihmisen omatoimisuutta, elinikäistä oppimista sekä osallisuutta ja merkityksellisyyden kokemusta”.

Lopputuloksena soisi olevan tavoitteiden mukainen perustulomalli, joka ”on sopusoinnussa yksilön oikeuksien ja velvollisuuksien sekä julkisen talouden kanssa”. Byrokratiaa vähemmän ja kannustavuutta työntekoon enemmän.

On suuri mahdollisuus tehdä parhaista käytänteistä pysyviä.

Paremmin ansaitsevilta tuki leikkautumaan loivasti verotuksen kautta ja saamisen vastikkeeksi yksilön itsensä kehittäminen, ammatillisesti tai vaikkapa vertaisryhmissä.

Korona-aikana olemme kuulleet ohjeistuksen välttää turhaa matkustusta. Miksi aloittaisimme mitään turhaa uudelleen? Auttaminen on lisääntynyt, samoin ikäihmisten huomioiminen. Hygienia ja huomaavaisuus ovat parantuneet.

Julkinen sektori ei olekaan keskusteluissa enää kuluerä, erityisesti opetus- ja terveydenhuoltoalan työ digiloikkineen on saanut ansaittua kiitosta. Opettajat ja hoitajat ovat sankareita.

Varhaiskasvatuksen ja opetuksen tärkeys yhteiskunnalle on korostunut. Vanhempien läsnäolon lisääntymisen lasten ja nuorten arjessa soisi myös jäävän pysyväksi. Urheilun- ja kulttuurin live-tapahtumien suuren merkityksen huomaamme nyt, kun niitä ei ole.

Otetaan oppia. Terveyttä ja aurinkoa!

kirjoittaja on Tampereen kaupunginvaltuutettu (vihr.) ja sivistys- ja kulttuurilautakunnan varapuheenjohtaja

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Aloite: Keskustan viikonloppupysäköinti ilmaiseksi – "Oikeammin kohdennettu elvytystoimenpide kuin infrainvestointien kiihdyttäminen"
  2. Tarjolla striiminä kasariteinihysteriaa ja ysäriradiohuumoria – "Voimme jopa luikauttaa ilmoille jonkin biisinkin"
  3. 568 halusi ratikkakuskiksi Tampereelle – Näin valinnat tehdään ja koulutus etenee
  4. TOAS rakennuttaa opiskelija-asuntoja Kauppiin – Ensimmäisessä puukerrostalossa yhteensä 70 asuntoa
  5. Sinilevätilanteessa radikaali käänne – Pirkanmaalla silti virallisia ja epävirallisia havaintoja
  6. Tamperelainen siipiravintoloitsija aikoo tuoda Mike Tysonin Suomeen
  7. Tampereen kaupungille lahjoituksena 15 pelastusrengasta
  8. Ruoka: Strömsöstä tuttu mestarikokki Michael Björklund kehottaa olemaan ylpeä Suomen nuoresta ruokakulttuurista – Hän toivoo, etteivät ketjuruokalat jyrää pikkuravintoloita alleen: "Helmet alkavat olla harvassa"
  9. Kolumni: Metsään meni! – "Kun ylittää metsän rajan ja pääsee luontoon, on myös lähempänä itseään"
  10. Tiede: Miksi ihminen juo, vaikka se on haitaksi? Hyödyt saa heti ja riskit joskus myöhemmin, sanoo tutkijaprofessori Pia Mäkelä
  11. Tiede: Aamuryypyn voimin kirkkoon, ristiäisissä olutta, paloviina vei oikeuteen – Tällaista oli arki alkoholin kanssa 1600-luvulla
  12. Linnanmäki nostaa päivittäisten kävijöiden kiintiötä – "Opettelimme uusia toimintamalleja pienemmillä asiakasmäärillä"
  13. Vastuullisuus noussut tärkeäksi perusteeksi verkkokaupassa – tuotteen ympäristömerkki nähdään tärkeänä
  14. Epäiletkö uniapneaa? Aalto-yliopistossa kehitetty uusi älypuhelinsovellus kertoo, kärsitkö hengityskatkoksista
  15. Maksuhäiriöistä merkintä jo lähes 400 000:lla – vuodessa tuli tuhansia lisää ja koronan odotetaan vielä kasvattavan määrää

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Ratikka pääsi Hervannan yöhön – Testiaikatauluun heti muutos: syy lentoliikenteessä
  2. Euroopan komissiolta synkkä arvio Pirkanmaan koronavaikutuksista – Onko syytä olla huolissaan, Business Tampereen toimitusjohtaja Harri Airaksinen?
  3. "Monet asiakkaat kertoivat käyvänsä nyt meidän tukemisen vuoksi" – Näin kävi Paras Tamperelainen Noutoruoka 2020 -äänestyksessä! Katso top 20
  4. "Koeajoissa havaittiin puutteita ja välinpitämättömyyttä" – Ratikka on tästä viikosta eteenpäin pysyvä osa Tampereen liikennettä: kertaa täältä viisi isoa muutosta!
  5. Porvoon ampujaveljesten Tampereen takaa-ajon vaiheet tarkentuivat – Bensavarkaus Ristinarkun Shellillä, viisi laukausta Rantatunnelissa, kahdeksan murhanyritystä...
  6. Ratinan stadionille suunnitellaan kattamista – Ratinaa halutaan kehittää keskustan kuolleesta kulmasta vireäksi tapahtuma-alueeksi
  7. USU: Näin paljon oluen, viinin ja väkevien hinta voi nousta – Alkoholiveron korotus syksyllä hallituksen käsittelyyn
  8. 568 halusi ratikkakuskiksi Tampereelle – Näin valinnat tehdään ja koulutus etenee
  9. Tamperelainen siipiravintoloitsija aikoo tuoda Mike Tysonin Suomeen
  10. Kolumni: Päärataa kehitettävä – oikoradasta luovuttava – "Siten Helsinki saisi näppärästi muut maksamaan uuden lentokenttäjunansa"
  11. Tammerkosken varren terassin paikalle syntyi Mokkapuisto – Tampereen uuteen puistoon on istutettu puu samasta kannasta Helsingin Lasipalatsilta kaatuneen puun kanssa
  12. Kavala vesimyrkytys vaanii nyt helteellä – "Heitä tulee päivystyksiin taas entiseen tapaan vähintään viikoittain"
  13. Epäiletkö uniapneaa? Aalto-yliopistossa kehitetty uusi älypuhelinsovellus kertoo, kärsitkö hengityskatkoksista
  14. Sinilevätilanteessa radikaali käänne – Pirkanmaalla silti virallisia ja epävirallisia havaintoja
  15. TOAS rakennuttaa opiskelija-asuntoja Kauppiin – Ensimmäisessä puukerrostalossa yhteensä 70 asuntoa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.