Kommentti: Juice häpeäisi – "Miehen uran keskeisiä asioita oli tehdä töitä typeryyttä vastaan"

Junan Juankoskelta Tampereelle aikanaan tuomasta taiteilija Juice Leskisestä aika jätti vuonna 2006. Sen jälkeen on tuntunut siltä, että miehen laajaan sisällölliseen perintöön ei ole mitenkään osattu suhtautua – ei mitenkään.

Keskusteluja seuratessa on tuntunut siltä, että elokuvaa ei olisi saanut tehdä, musiikkia ei olisi saanut esittää – levyt olisi saanut heittää Kalevankankaalle samaan hautaan taiteilijan kanssa.

Pitkään Juice-keskustelua seuranneena fanien uppiniskainen suhtautuminen tyrmistyttää: monilahjakas ja ahkera Riku Nieminen ei saisi esittää Juicen lauluja eikä Juicea muutenkaan, eikä samoin lahjakas ja musiikillisesti erittäin monipuolinen Paleface saisi tulkita Juicen tekstejä.

Kertokaa minulle, mikä on se Juicen kappale, jota ”julkivasemmistolainen Paleface” ei ”saa” esittää? Onko se kenties sodanvastainen Vaasan veri vapisee? Joukkoliikkeiden ja kansankiihotuksen anatomiaan viiltävästi pureutuva Keskitysleirin ruokavalio?

Juice Leskinen jätti perinnökseen satoja ja taas satoja lauluja, jotka ovat osa suomalaista kansanperinnettä. Niiden unohtaminen siksi, että niitä ”ei saa” esittää, on puhdasta typeryyttä.

Mikäli taiteilija Leskinen seuraa nyt nykykeskustelua sieltä jostain, toisilta viinikunnailta, hän häpeää. Ei itseään, vaan häpeää muita. Ja saattaa olla loukkaantunut siitä, etteikö oma viesti maailmalle ja yhteiskunnalle mennyt sittenkään perille. Miehen uran keskeisiä asioita oli tehdä töitä typeryyttä vastaan.

Tai toisaalta, ehkä nyökkäisi hivenen ymmärtäväisesti: suomalainen kansa Härmän perukoilla on vähintään yhtä junttia kuin 1980-luvun kultaisina vuosinakin, kun keskikalja kioskeissa oli vain haave juojan silmänurkassa ja kaupat menivät kiinni viimeistään kello 19.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut