Pääkirjoitus: Dystopiaa? –"Nyt on tärkeintä muistaa, ettemme elä fiktiota"

Petteri Mäkinen

Olin tehnyt vakaan päätöksen: kirjoitan teille viikonvaihteen pääkirjoituksessa jostain aivan muusta kuin koronaviruksesta ja sen inhimillisistä, yhteiskunnallisista ja taloudellisista vaikutuksista.

Päätös osoittautui parissa päivässä mahdottomaksi. Jo keskiviikkona pääministeri Sanna Marin (sd.) ilmoitti hallituksen linjauksesta eristää Uusimaa muusta maasta ja sulkea käytännössä koko maan ravintoloiden asiakastilat.

En käy tässä päätöksiä kritisoimaan. Ne ovat tietojeni ja ymmärrykseni mukaan aivan oikeita. Epidemiassa muuta maata edellä oleva Uusimaa kannattaa nyt eristää mahdollisimman tiukasti muusta maasta ja sosiaalisia kontakteja ihmisten välillä on syytä välttää nyt jo koko maassa.

Kerrataanpa. Siis kokonainen maakunta eristettiin muusta maasta käytännössä tiesuluin ja poliisipartioin – tarvittaessa varusmiesten avulla. Ja satoja tuhansia ihmisiä työllistävän tärkeän elinkeinotoiminnan alan yritystoiminnan harjoittajille todettiin, että ravintolasalien ja kuppiloiden ovet on nyt syytä laittaa kiinni.

Mietitäänpä. Jos joku olisi esimerkiksi vuosi sitten ennustanut, että tällaisia toimia toteutuu Suomessa vuonna 2020, hänet olisi leimattu... hulluksi. Vielä kuukausi sittenkin maailma oli ihan erilainen.

Apulaispormestari Johanna Loukaskorpi (sd.) vertaa sivistyneessä kolumnissaan maailmanmenoa tieteiskirjallisuuden klassikoihin Vaikea väittää vastaan. Uutiset tuntuvat dystopialta.

Silti, nyt on tärkeintä muistaa, ettemme elä fiktiota. Elämme tämän hetkistä elämäämme, arkeamme ainakin lähimpien kuukausien ajan.

Realiteetit pitää tunnustaa. Ottakaapa oppia vaikka ravintola-alalta. Lähes kaikki ravintolayrittäjät laittoivat Marinin vetoomuksesta ravintolasalinsa kiinni ilman eduskunnan varsinaista päätöstä ja ilman mitään konkreettista tietoa siitä, miten tämä tulevaisuudessa hyvitetään.

Nyt tarvitaan päättäväisyyttä, kylmäpäisyyttä, iso annos inhimillisyyttä ja sitä paljon perättyä tottelevaisuutta. Kaikilta.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut