Pääkirjoitus: On hyvä katsoa eteenpäin – "Koronan jälkeistä Tamperetta pitää rakentaa koko ajan"

Petteri Mäkinen

Tampereella katsotaan rohkeasti eteenpäin.

Tampereen kaupungin kadunnimitoimikunta nimesi Näsijärveen Vaitinaron edustalle suunnitellun ensi vaiheessa ratikkaa varten tarvittavan täyttömaa-alueen Näsisaareksi Kyseessä on siis kaupungin ylivoimaisesti puhutuin saari, jota ei edes ole – eikä siitä tehdyn valituksen läpi mennessä välttämättä tulekaan.

Nimestä tehtiin päätös jo tässä vaiheessa siksi, että läntisen ratikkareitin asemakaavaehdotukseen tarvittiin nimi alueen pääkadulle. Ilman saaren nimeä ei sen läpi kulkevaa katuakaan ole mielekästä nimetä. Kun saaresta tuli Näsisaari, on Hiedanrannan sydämestä Nottbeckinaukiolta sillan kautta saaren läpi kulkeva katuyhteys nimeltään Näsisaaren bulevardi.

Eteenpäin katsoivat mielellään myös Tamperelaisen lukijat. Tamperelaisen ja kadunnimitoimikunnan järjestämään nimikilpailuun lähetettiin yli 500 eri ehdotusta saaren uudeksi nimeksi. Hurja luku kertoo ennen kaikkea siitä, että ihmiset haluavat olla mukana keskustelussa heitä lähellä olevista paikallisista asioista. Näsijärveen mahdollisesti jo lähivuosina ilmestyvä uusi saari on monestakin syystä iso paikallinen puheenaihe.

Nimikilpailuun intoa lisäsi myös sopivasti kisan avausviikolla julkistettu Tampereen kannen uuden areenan nimi. Tämä näkyi ainakin Urossaaren ja Naarassaaren suosiona. Lukijoiden ykkössuosikki oli kuitenkin Sulkasaari. Siihen kadunnimitoimikunta ei lämmennyt siksi, että vain osa lopullisen saaren louheesta tulee Sulkavuoresta ja saari ei ole edes sulan muotoinen. Kyllä Näsijärven merkittävimmän saaren kuuluu olla Näsisaari, argumentoi toimikunta. Asiallisesti perusteltu nimipäätös!

Tällä hetkellä kaikki eteenpäin katsominen ja tulevaisuuden suunnittelu tuntuu paitsi lohdulliselta, muistuttaa myös siitä, että koronan jälkeistä Tamperetta pitää rakentaa koko ajan. Tämä on tärkeää muistaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.