Pääkirjoitus: Vaalikone yhä tärkeämpi

toimitus

Tamperelaisen vaalikone on nyt avattu.

Kiitetään ensiksi ehdokkaita. Vaalikoneen kävi täyttämässä sen avautumiseen mennessä yli 150 Pirkanmaan vaalipiirin kansanedustajaehdokasta eli pitkälti yli 80 prosenttia ehdokkuudestaan tähän mennessä kertoneista.

Erityinen kiitos pitää antaa siitä, että ehdokkaat ovat perustelleet, taustoittaneet ja avanneet vastauksiaan ansiokkaasti. Tamperelaisen vaalikoneessa on paljon äänestäjää tärkeässä päätöksessä helpottavaa tietoa. Äänestäjän kuluttajansuoja paranee tämän viitseliäisyyden takia varmasti.

Ehdokkaiden halukkuus panostaa vaalikoneen täyttämiseen kertoo sen, että vaalikoneiden aika ei ole todellakaan ajanut niiden ohi.

Suomeen ensimmäiset vaalikoneet tulivat 1990-luvun lopulla. Kun tultiin 2000-luvun ensimmäiselle vuosikymmenelle, hätäisimmät olivat jo kuoppaamassa vaalikoneet. Uutuudenviehätys kuitenkin vaihtui monelle yllätykseksi vakiintuneeseen asemaan suomalaisten vaaliprosessissa.

Vieläkin moni ylenkatsoo vaalikoneita. Tähän ei olisi syytä. Tuoreen tutkimuksen mukaan viime eduskuntavaaleissa peräti 54 prosenttia 18–24-vuotiaista vastaajista ilmoitti, että vaalikoneet vaikuttivat ehdokkaan valitsemiseen ratkaisevasti tai paljon. Meillä tulee jo nyt sellaisia keski-ikäisiä äänestäjäryhmiä, jotka ovat koko äänestyshistoriansa käyttäneet vaalikonetta, totesi Vaalikone 2020 -tutkimusta tekevä Sami BorgTamperelaiselle tammikuussa. Borg uskoo, että pelkästään tästä syystä vaalikoneiden merkitys tulee kasvamaan.

Viimeisen vuosikymmenen aikana järjestöjen ja muiden edunvalvontatahojen vaalikoneet ovat lisääntyneet. Niiden tehtävä on nostaa esille tekijän kannalta tärkeitä teemoja. Vaalikoneet ovat olleet Suomessa alusta asti ennen kaikkea uutismedian projekti. Vaalikoneet ovat osa journalismia. Perustehtävä sopivan ehdokkaan löytymisen auttamiseksi on kuitenkin otettu vakavasti.

Tamperelaisessa vaalikone näkyy vahvasti sekä painetun lehden että tamperelainen.fi:n juttutarjonnassa vaalien alla. Tervetuloa mukaan!

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Vanha mestari palasi kotiin Ylöjärvelle
  2. Kauppakamarin selvitys: Yritykset haluavat investointeja tiestöön ja rautateille
  3. Tamperelaiset sosiaalityön ammattilaiset kertovat: Tällaista on nyt suomalainen perheväkivalta – "Mielikuva siitä, että mies ajaa humalassa perheen hankeen, on täysin myyttinen"
  4. Koulujen päättäjäisviikonvaihdetta vietetään Tampereellakin – Näin poliisi ohjeistaa ajankohtaa viettämään
  5. Palvelukeskukset ja lähitorit pysyvät edelleen kiinni Tampereella – neuvontaa saa puhelimitse
  6. Uutissuomalaisen debatti: Varman Risto Murto: Nuorille työntekijöille pitää tarjota muutakin kuin korkeita veroja ja supistuvia palveluita
  7. Tamperelaislähtöinen twerk-tähti teki uuden aluevaltauksen – tältä näyttää Tinzen musiikkivideo
  8. Kolumni: Kärsivällisyydestä
  9. Kangasalan kaupunki jatkaa koronarajoitusten purkamista
  10. Ministeriön selvitys: Kasvosuojista vain niukasti hyötyä, ei tarjoa suojaa tartunnalta
  11. Poliisi tyrmistyi koronakevään rumista luvuista: Nuoret miehet kaahaavat yhä enemmän yli 50 kilometrin ylinopeuksia, humalassa tai huumeissa ajaminenkin yleistynyt
  12. Entinen Neuvostoliitto näkyy edelleen väestötilastossa – ulkomaalaistaustaisista jo puolet asuu pääkaupunkiseudulla
  13. Nuorisopalvelujen työntekijät ovat mukana Tampereella, kun nuoret juhlivat koulujen päättäjäispäivää – "Kyselemme kuulumisia ja autamme tarvittaessa"
  14. Linja 15 palasi normaalille reitilleen Tampereella
  15. Nyt on luvassa kesäterassi myös koirakavereille – G Livelab Tampere avaa kesäkautensa maanantaina

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Tamperelaislähtöinen twerk-tähti teki uuden aluevaltauksen – tältä näyttää Tinzen musiikkivideo
  2. Syyte: Pariskunta toi Espanjasta Suomeen kymmenittäin sairaita koiria ja myi niitä korkealla hinnalla – Syyttäjä vaatii vankeusrangaistuksia
  3. Vanha mestari palasi kotiin Ylöjärvelle
  4. Tamperelaiset sosiaalityön ammattilaiset kertovat: Tällaista on nyt suomalainen perheväkivalta – "Mielikuva siitä, että mies ajaa humalassa perheen hankeen, on täysin myyttinen"
  5. Kangasalan kaupunki jatkaa koronarajoitusten purkamista
  6. Liikuntapaikat avautuvat Tampereella maanantaina – Lue tästä ohjeistus ja tarkemmat käytännöt
  7. Lautakunta hyväksyi muutokset – näin Nysse-vuoroja karsitaan
  8. Särkänniemi julkisti avauspäivänsä – sisään pääsee vain rajattu määrä asiakkaita kerrallaan
  9. 25 lammasta hoitaa tamperelaisia arvoniittyjä tänä kesänä
  10. Koulujen päättäjäisviikonvaihdetta vietetään Tampereellakin – Näin poliisi ohjeistaa ajankohtaa viettämään
  11. Nyt on luvassa kesäterassi myös koirakavereille – G Livelab Tampere avaa kesäkautensa maanantaina
  12. Suvivirsi soi tänä vuonna virtuaalisesti – mallia näyttävät kansanedustajat, Club For Five ja Tampereen konservatorio
  13. USU-gallup: Valtaosa suomalaisista on varmoja, että ottaa koronavirusrokotteen
  14. Ylinopeus Kangasalla aloitti tapahtumasarjan, jonka seurauksena 1970-luvulla syntynyt mies vangittiin – Nyt miestä epäillään yhteensä kuudesta rikoksesta
  15. Palkittu tamperelainen matematiikanopettaja: "Matematiikasta voi löytää onnistumisen kokemuksia taitotasosta huolimatta"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.