Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Yksinäisyyden sisällä

Yksinäisyyden ytimen sisään johdattaa Eino Leino runossaan Nocturne: ”En mä enään aja virvatulta, onpa kädessäni onnen kulta; pienentyy mun ympär’ elon piiri; Aika seisoo, nukkuu tuuliviiri; edessä hämäräinen tie tuntemattomahan tupaan vie.”

Lainatut säkeet Eino Leinon Nocturnesta avaavat Suomen kauneimmaksi arvostetusta runosta yksinäisyyden herkimmät osiot.

Kuinka monta kymmentätuhatta yksinäistä vanhusta on tälläkin hetkellä suruissaan siitä, kun ystävät ovat kaikonneet? Kukaan ei käy katsomassa. Puhelin ei enään soi. Se on hiljentynyt ajan edetessä.

Miksi se ei soi niin kuin vielä joskus? Mitähän kuuluu Maijalle, kuinka voi Pekka? Elääkö ne vielä? Onko ne vakavasti sairastuneet? Onko ne sairaalassa tai vanhusten hoivakodissa? Miksi en saa soitettua? Onko ikävää soittella sairaalle? Miksi ne ei soita minulle? Ajatteleeko ne samoin? Onko Pekalla vielä sama numero? Olisinhan minä saattamaan lähtenyt, jos tiedon olisin saanut.

Kyllähän minä usein mietin soittavani, mutta kun edellisen kerran soitin kai kaksi vuotta sitten, niin taitaisi olla tyhmää. Ei sitä sittenkään oikein tiedä, vaikka soittaisi takaisin.

Arjen ratkaisu: lähetin erääseen kännykkäyhtiöön sähköpostin.Kun nyt vietetään, jopa julkisuutta saaden, kissojen päivää, koirien päivää, kukkien päivää ja niin edelleen, niin ehdotin, että eivätkö he voi perustaa Unohdettujen puheluiden päivän.

Sain melko innostuneen vastauksen. Sanoivat panevansa markkinointiosaston asialle. Pari yhteistä ilmoitusta lehtien etusivuilla ja kyllä sen kansalle myisi.

Sitten voisi yksinäinen vanhus soittaa unohtuneelle ystävälleen puhelun ja aloittaa vaikka näin: ”Ei kuule tullut soitettua, mutta kun ne nyt on touhunnu tämmösen päivänkin niin sain soitettua. Mitäs sulle oikein kuuluu?”.

Jukka Koo Salonen

Tampere