Lukijalta: Alaikäisille on tarjolla päihdekuntoutusta – "Kuntotutukseen päästäkseen lapsen on oltava vähintään lastensuojelun avohuollon piirissä"

Lukijalta

Eeva Putkonen kirjoitti lehdessänne viikonloppuna lasten päihdekuntoutuksen tarpeesta ja siitä, että sitä ei ole olemassa. Haluaisin korjata asian laitaa, koska kuntoutusta on olemassa.

Alaikäisten päihdekuntoutukselle on todellakin kova tarve. Lapsille on tarjolla päihdekuntoutusta. Villa Juniorit Parkkuussa, Hämeenkyrössä ja Iittalassa tekevät alaikäisten päihdekuntoutusta. Tämän lisäksi Villa Keikyä Sastamalassa tarjoaa arviointi- ja pysäytyspaikkoja sekä lääkkeetöntä katkaisuhoitoa päihderiippuvaisille lapsille. Yksiköissä lapset ovat sijoitettuina avohuollon tukitoimena, kiireellisesti sijoitettuna tai huostaanotettuna.

Yksiköissä asuu ainoastaan päihderiippuvaisia lapsia ja henkilöstöllä on päihdealan erityisosaamista. Ensimmäinen yksiköistä on perustettu vuonna 2017 ja kehitystyötä alaikäisten päihdekuntoutuksen kehittämiseksi tehdään koko ajan. Uskomme yhteisöllisyyden/yhteisöhoidon olevan tehokkain tapa hoitaa addiktiota myös lapsilla, aikuisillahan yhteisöhoidon eri muodoista on saatu hyviä tuloksia.

Yhteisöhoidon tavoitteena on hyödyntää tietoisesti koko yhteisöä kuntoutuksellisten ja hoidollisten tavoitteiden toteuttamiseksi. Lapsilla on strukturoitu viikko-ohjelma, josta yhdistyvät toiminnalliset sekä hoidolliset elementit. Kuntoutuksessa saadaan voimistettua lapsen toimintakykyä ja arjenhallintaa sekä tehdä päihteettömään lapsuuteen ja nuoruuteen kuuluvia normaaleja arjen asioita.

Luonnollisesti tämän lisäksi meidän on myös kiinnitettävä huomiota olosuhteisiin, joista lapsi meille tulee. Tämä tarkoittaa työskentelyä myös lapsen kotona, perheen ja läheisten kanssa.

Olemme työyhteisössämme samaa mieltä kanssasi siitä, että nykyinen lastensuojelulaki hankaloittaa laadukkaan päihdekuntoutuksen tarjoamisen alaikäisille.

Laki toki tarjoaa mahdollisuuden käyttää rajoitustoimenpiteitä. Näistä pitää erikseen tehdä kirjallinen hallintopäätös, sekä selvittää lapsen mielipide rajoitteen käyttämisestä, eli aivan yksinkertaista se ei ole. Riisuttamiseen laki ei anna mahdollisuutta, joten suhteellisen helppoa lapsen on halutessaan kuljettaa päihteitä mihin tahansa suomalaiseen lastensuojeluyksikköön.

Summattuna: päihdekuntoutuspalveluita on alaikäisille tarjolla, mutta kuntotutukseen päästäkseen lapsen on oltava vähintään lastensuojelun avohuollon piirissä. Laki ei ole ajan tasalla päihderiippuvaisten lasten kuntoutuksen suhteen, vaan sitä pitäisi ehdottomasti päivittää päihdekuntoutujien ja muiden haastavien asiakasryhmien osalta.

Mika PajuniemiAbnoy Oy / Nauha ry

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut