Mainos: OVV Asuntopalvelut

Asuntokauppaa kotisohvalta käsin

Mainos | OVV Tampereen toimistolla on viime aikoina ollut paljon kysyntää vuokravälityspalvelun lisäksi myyntivälityspalvelulle. Mikäli asunnon vuokraus ei enää ole ajankohtaista ja on aika luopua sijoitusasunnosta, OVV Tampere Asuntomyynti LKV Oy auttaa mielellään myös myymään sijoituskohteen. OVV tuntee kohteen, sen kysynnän, tuoton ja arvon sekä taloyhtiön. Ammattitaitoiset välittäjät osaavat tuoda esille sijoittamisen kannalta parhaat puolet ja pärjäävät hyvin vuokralaisen kanssa – yhteistyöhaluinen vuokralainen edistääkin parhaiten vuokratun kohteen myyntiä.

OVV myy pienten sijoitusasuntojen lisäksi isompia perheasuntoja

Asuntojen parissa jo 15 vuotta työskennellyt Jenni Lampinen on aloittanut asuntojen myynnin Tampereen OVV:lla nyt syyskuun alussa. Tähän asti Lampinen on toiminut OVV:lla vuokrauspäällikkönä, mutta nyt lisääntyneen kysynnän vuoksi alkanut myös myydä asuntoja.

Lampinen kertoo, että myös isot asunnot sopivat tällä hetkellä hyvin sijoitukseen, sillä korona-aika on saanut ihmiset kaipaamaan lisätilaa. Lampinen kokee, että tällä hetkellä pienet asunnot eivät kiinnosta samalla tavalla kuten aiemmin, vaan yksiöltäkin toivotaan enemmän tilaa ja neliöitä. Siksi hän neuvookin sijoittajaa harkitsemaan esimerkiksi kaksioita tai isompia asuntoja sijoituskohteiksi. Varsinkin kolmioista ja isommista asunnoista on pulaa vuokramarkkinoilla, joten niille olisi tällä hetkellä kysyntää, Jenni pohtii.

Jenni Lampinen nauttii sekä asuntojen vuokraamisesta että myynnistä.

Sähköiset palvelut helpottavat asunnon hankintaa ja vuokrausta

OVV Tampere Asuntomyynti LKV Oy:n toimitusjohtaja Julie Lahdelma kertoo sähköisten palveluiden mullistaneen niin vuokraus -kuin myyntivälitystä. Digitaalinen asuntokauppa DIAS mahdollistaa helpon ja joustavan tavan tehdä asuntokauppa. Toisin sanoen, voit ostaa asunnon silloin, kun se sinulle parhaiten sopii, vaikkapa lomamatkalla ulkomailla tai omalta kotisohvaltasi käsin. Myös OVV:n kautta tehdyt asuntokaupat hoituvat DIASin kautta, ja tällä hetkellä noin puolet tehdyistä kaupoista onkin digitaalisia asuntokauppoja, Lahdelma kertoo.

Enää ei ostajan ja myyjän tarvitse siis olla yhtä aikaa pankissa läsnä, vaan pankit hoitavat valtuutuksellasi tarvittavat maksut, osakekirjojen siirtämisen sekä siirtomerkinnät. Siinä missä aiemmin tarvittiin paljon paperisotaa ja asioimista useissa toimipaikoissa, asiat hoituvat nyt helposti uuden digitaalisen palvelun kautta. Lisäksi esittely on mahdollista hoitaa esimerkiksi videopuhelun kautta asiakkaan niin toivoessa, kertoo Jenni Lampinen.

Digitaalinen asuntokauppa ja OVV Kokonaispalvelu mahdollistavat asuntosijoittamisen kokonaan kotisohvalta käsin. Näin ollen ei ole ongelma hankkia asuntoa eri kaupungista kuin missä itse asuu. Myös ostotoimeksianto on mahdollinen, sillä pystymme hyödyntämään valtakunnallisesti koko OVV Asuntopalvelut -ketjun asuntoja riippumatta siitä, millä paikkakunnalla asunnon ostaja asuu, summaavat Julie Lahdelma ja Jenni Lampinen.

Kutsu välittäjä tekemään ilmainen arvio kodistasi tai sijoitusasunnostasi ja lue lisää OVV:n myynti- ja vuokrauspalveluista sivuilta www.ovv.com