Mainos: Nordea Tampere

Surun hetkellä ei tarvitse selviytyä yksin – Nordeasta saat asiantuntevaa apua

Varainhoitaja Sanna Määttä ja varainhoidon lakimies Sanna Harju palvelevat Nordean Premium-asiakkaita Tampereella.

Mainos | Läheisen poismeno aiheuttaa surua, mutta tuo mukanaan myös huolta monista käytännön järjestelyistä. Miten hoituu kuolinpesän selvitys? Entä perunkirjoitus? Paperityöt ja lakikiemurat saattavat tuntua vaikeassa tilanteessa ylivoimaisilta.

Silloin asiantunteva, tuttu ja luotettava apu on tarpeen. Nordean Premium Banking -asiakkailla on käytössään oma varainhoitaja, johon läheinen voi tukeutua. Pirkanmaalaisia Premium Banking -asiakkaita palvelee Tampereella seitsemäntoista varainhoitajaa ja neljä varainhoidon lakimiestä. Varainhoitajat tapaavat asiakasperheitään säännöllisesti ja suunnittelevat sekä ennakoivat asiakasperheen elämäntilanteeseen sopivia ratkaisuja. Tuttu varainhoitaja tuntee perheen tilanteen parhaassa tapauksessa jopa vuosikymmenten ajalta.

– Surun keskellä pankkiasiat usein huolettavat. Kerron tällöin asiakkaille, että päivittäiset pankkiasiat saadaan hoitumaan vaivattomasti ja missä järjestyksessä kannattaa asioiden kanssa edetä.  Muistutan myös, että meillä on perintöjuridiikkaan erikoistunut lakimiestiimi käytettävissä, toteaa varainhoitaja Sanna Määttä Tampereen Premium Banking -yksiköstä.

Usein ensimmäinen yhteydenotto on asiakkaalle kaikkein tärkein ja helpottavin, ja sen aikana voidaan varata heti aika lakimiestapaamiseen. Perunkirjoitus täytyy olla kolmen kuukauden kuluessa tehtynä, ja Nordean Premium-asiakkaat saavat prosessin käyntiin helposti varainhoitajan kautta. Nämä tapaamiset voidaan hoitaa myös etäyhteydellä, ilman käyntiä konttorissa.

-Asiakas huokaisee monesti helpotuksesta ensimmäisen yhteydenoton jälkeen kuullessaan, että asiat saadaan hoitumaan asiantuntevasti meidän kauttamme, Määttä kertoo

Perunkirjoitus valmiiksi asiantuntijan avulla

Perunkirjoitukseen liittyy paljon paperitöitä ja asioiden selvittelyä. Byrokratian määrä voi tulla yllätyksenä. Nordean varainhoidon lakimies Sanna Harju on osa huippuasiantuntijatiimiä, joka Premium-asiakkailla on käytettävissään Tampereella.

– Rohkaisen kääntymään matalalla kynnyksellä asiantuntija-avun puoleen, kun lähdetään purkamaan kuolinpesään liittyviä juridisia kysymyksiä, Harju neuvoo.

Harju kertoo kaikkien lakimiesten saavan asiakkailta usein palautetta, josta paistaa kiitollisuus - läheiset voivat keskittyä juridisten yksityiskohtien sijaan muihin perheen kannalta tärkeisiin asioihin.

Jokainen perunkirjoitus tehdään yksilöllisesti. Kun materiaali on koossa, itse perunkirjoitustilaisuus järjestetään tyypillisesti pankin tiloissa lakimiehen koolle kutsumana. Nordeassa voidaan myös perunkirjoitustilaisuus järjestää etäyhteyksiä hyödyntäen.

Tahdikkaasti ja huolellisesti tehty perunkirjoitus pudottaa monta kiveä omaisten sydämiltä ja säästää myös aikaa ja rahaa.

– Tilaisuuden aikana valmistuu perukirja, jonka lakimies toimittaa myös verottajalle, Sanna Harju kertoo.

Ennakkovarautumista tulevaan Varallisuus 360-suunnitelman kautta  

Läheisen poismenon kaltaisiin yllättäviin ja isoihin elämäntilanteen muutoksiin kannattaa varautua huolellisella ennakkosuunnittelulla. Kahta täysin samanlaista perhettä ei ole, eikä yksi ratkaisumalli siis sovi kaikille.

– Suosittelen Premium-asiakkaillemme Varallisuus 360 -suunnittelua, jolla varaudutaan odottamattomiinkin elämäntilanteisiin, Sanna Määttä kertoo.

Varallisuus 360-suunnitelma on asiakkaan varallisuusaseman ja perhetilanteen kokonaisvaltaista kartoittamista. Se on varallisuuden siirtojen ja perintösuunnittelun lisäksi myös varautumista yllättäviin riskeihin ja työelämän jälkeiseen aikaan.

Haluatko tietää lisää Premium-asiakkuudesta ja Varallisuus 360-suunnitelmasta? Täältä näet Premium-asiakkuuden edut: nordea.fi/premium

Jos et ole vielä Nordean Premium-asiakas ja haluat keskustella lisää, täytä yhteydenottolomake, otamme sinuun yhteyttä.

Jos olet jo Nordean Premium-asiakas, voit olla yhteydessä suoraan Premium Asiakaspalveluun joko puhelimitse numerossa 0200 3000 tai Mobiilipankin Ota yhteyttä -linkin kautta.