Puheenaihe

Miltä kuulostaisi koiranomistajille pakollinen koira-ajokortti? – Näin Ylen lukijat ehkäisisivät koirahyökkäyksiä

Sami Lettojärvi

Viime syksynä koirahyökkäykset nousivat jälleen keskusteluun, etenkin sen jälkeen, kun Yle uutisoi vihtiläisnaisesta, joka joutui naapurinsa koiran raatelemaksi aivan kotipihansa liepeillä. Myös viikko sitten koira puri Hämeenlinnassa 10-vuotiasta lasta niin, että tämä tarvitsi sairaalahoitoa.

Yle kysyi lukijoiltaan, miten koirahyökkäyksiä voitaisiin parhaiten ehkäistä. Taloustutkimuksella teetettyyn kyselyyn vastasi noin tuhat ihmistä. Lähes yhdeksän kymmenestä oli sitä mieltä, että koirahyökkäyksiin on puututtava jollain tapaa. Noin yksi kymmenestä eli yksitoista prosenttia taas katsoi, ettei uusia keinoja tarvita. Sillä ei ollut juurikaan vaikutusta, oliko vastaajalla itsellään koiraa.

Suuri osa vastaajista kannatti kyselyssä täysin uusia keinoja. Koiranomistajilta vaadittavaa koira-ajokorttia harkitsisi lähes joka toinen. Sen saanti edellyttäisi esimerkiksi koiranpitokokeen tai -kurssin suorittamista. Aiemmin kortin puolesta on puhunut ainakin Helsingin eläinsuojeluyhdistys.

Toiseksi suosituimmaksi keinoksi Ylen kyselyssä nousi kuonokopan käyttö. Useampi kuin joka kolmas vaatisi sitä tietyiltä roduilta julkisilla paikoilla.

Tiettyjä koirarotuja olisi valmis kieltämään 23 prosenttia vastanneista. Kyselyssä oli mahdollista valita useampia vaihtoehtoja.

Valmiiden vastausvaihtoehtojen ulkopuolelta ehdotettiin esimerkiksi koirien nykyistä parempaa koulutusta ja koirien pitämistä kiinni tai hihnassa.

Ylen mukaan koirahyökkäyksien tilanteesta on hankala saada kokonaiskuvaa, sillä poliisin tilastopalvelusta kerrotaan, ettei viimevuotisessa uutisoinnissa käytettyjä tilastotietoja enää toimiteta. Täsmällisimmän luvun Yle sai Helsingin poliisilta. Rikoskomisario Anne Hietalan mukaan sille ilmoitettiin viime vuonna kuutisenkymmentä koirahyökkäystä. Tänä vuonna tapauksia on kertynyt puolen vuoden aikana saman verran.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Kommentit (7)

Kommentit

Miten olisi koiravero 1000

Miten olisi koiravero 1000 euroa vuodessa, valtio tienasi ja köyhiä saisi taas kurjistettua lisää.

Koiran pitäminen ei ole

Koiran pitäminen ei ole pakollista kellekkään, joten turhaa ruikutusta. Ei kovin köyhällä pitäisi olla varaa pitää ainakaan isoa koiraa, syövät älyttömän määrän ruokaa päivässä. Jos näitä ruokitaan pikavipeillä, niin ei älyn häivää koko hommassa.

Olen samaa mieltä, että

Olen samaa mieltä, että kortti voisi olla hyvä positiivinen keino. Lisäksi toki koirarotujen ja niiden jalostamisen ohjaaminen (lue: rajoittaminen) niin, että ne olisivat sekä mieleltään että keholtaan terveitä olisi paikallaan. Koirien pitämistä pitäisi ohjata myös enemmän n.s. hyötykäyttöön, s.o. etsintä ja pelastustoimi eikä niinkään lemmikeiksi, etenkin niissä tapauksissa ja joissa todistetusti on havaitti kykenemättömyyttä niitä hoitaa. Viimeaikoina lisääntynyt käyttö vanhusten virikkeinä lienee toki mainio keino mutta niissäkin tapauksissa henkilökunnalla tulisi olla riittävät valmiudet koirien pitämiseen (ja eläiminä voisi olla muitakin kuin Canis-suvun pedot). // P.s. löytyihän se tästäkin näköjään aasinsilta "asialliseen" matu-kritiikkiin. "O tempora, o mores" sanoisi Marcus Tullius Cicero jos nämä näkisi.

Tuollaiset kortit eivät

Tuollaiset kortit eivät kiinnosta tippaakaan kuin niitä lainkuuliaisia. Ne jotka eivät nytkään välitä, eivät tule välittämään tippaakaan jostain pilipalikortistakaan. Kyse on siis vain lisämaksusta tunnollisille.

Työllistetään jokunen

Työllistetään jokunen rankkuri joka kerää kortittomilta koirat pois ja myydään ne Kiinaan ja Koreaan ruuaksi niin eiköhän koiraa halajavien lainkuuliaisuus ala kasvaa kohisten.

Erilaisia kortteja alkaa olla

Erilaisia kortteja alkaa olla jo liikaakin, mutta jonkinlainen maksuton rekisteröityminen pitäisi olla siinä vaiheessa, (hankintalupa) kun koiraa alkaa vakavissaan ostamaan, samalla saisi ohjevihkosen perusasioista. Ihmisiltä puuttuu monesti maalaisjärki, lapsi, tai hentoinen nainen ulkoiluttaa usein voimakasta isoa koiraa, jota ei pysty hallitsemaan, jos koira jostakin provosoituu. Vääränlaisia koiria hankitaan kaupunkiin kerrostaloon, ym. Vuokralla asuvan on syytä huomioida sellainenkin, saako asuntoon ottaa koiraa ja uutta vuokra-asuntoa lemmikin omistajan on vaikeampaa saada.

Tämä olisi erittäin

Tämä olisi erittäin tervetullut juttu.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat