Paikalliset

Kolumni: Satojen miljoonien salailu

Kansi ja areena -hankkeen päätöksenteko aukaisi uudenlaisen kulttuurin Tampereella. Hankkeet salataan, jos ne eivät etene julkisesti.

Tampereen valtakoalitio siirsi viime valtuustossa Hiedanrannan kehittämisen julkisuuslain ulottumattomiin, yhtiöön. Samalla siirtyivät kaupungille aiheutuvat satojen miljoonien kustannukset ja vastuut valtuuston talousarviovallankäytön ulottumattomiin.

Apulaispormestari arvioi hankkeesta kaupungille aiheutuviksi kokonaiskuluiksi 300 miljoonaa.

Hiedanrannan kehitysohjelman keskeisimmät riskit liittyvät Näsijärven täyttämiseen eli niin sanottuihin Dubain saariin sekä järvessä olevaan 1,5 miljoonaan kuutioon 0-kuitua.

Hanke kärsi takaiskun, kun hallinto-oikeus arvioi Dubain saaria koskevat suunnitelmat lainvastaisiksi.

Nyt alueen kehittäminen siirretään siis pois julkisuuslain ja sitä kautta julkisen arvioinnin ulottumattomiin. Koska hanke on osa pormestarisopimuksessa hyväksyttyä ratikkahanketta, valtuustossa esitystäni asian palauttamiseksi uudelleen valmisteluun ei kukaan kannattanut.

On todennäköistä, että valtuuston asettamat reunaehdot ratikalle eivät toteudu. Ongelmat eivät ratkea salaamalla. Dubain saariin liittyviin ratikan suunnitelmiin pitäisi lisätä julkisuutta.

Yhtiömalli kaventaa demokratiaa. Lisäksi se aiheuttaa Tampereen kaupungille 18 miljoonan lisäkustannukset. Yhtiömalli mahdollistaa senkaltaista verosuunnittelua, että julkinen sektori menettää yli 15 miljoonaa arvonlisäveroja.

Kaupunki siirtää 27 miljoonalla ostamansa maaomaisuuden yhtiölle. Kaupungille jäävät alueen arvoa vähentäneet pilaantuneet maat, puhdistusvelvoittein.

Tampereen ei pidä aloittaa yhtään uutta hanketta. Tunneli, ratikka, kävelykeskusta, kansi ja areena ovat romahduttaneet kaupungin talouden.

Ensin pitää ratkaista näiden hankkeiden aiheuttamat ongelmat.

Keväällä 2018 konsultti Eero Laesterä esitti talouden tasapainottamista painopisteenä investointien priorisointi. Hiedanrannan -hankkeen siirtäminen pois kaupungin taloussuunnittelusta heikentäisi mahdollisuutta toteuttaa laajempaa talouden tasapainottamista.

Tämä on ongelma. Palveluihin kohdistetut säästöt, maksujen ja verojen korotukset tai alibudjetointi eivät tasapainota Tampereen taloutta.

Aarne Raevaara

kaupunginvaltuutettu (VaTa)

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Kommentit (1)

Kommentit

Kaupungin projektia johtava

Kaupungin projektia johtava virkamies oikein kehuskeli kavereilleen, kuinka yhtiöittämisen tavoitteena on juuri tuo salailu ja etteivät hankkeesta mahdolliset tulevat tuotot mene kaupungin kassaan palveluita rahoittamaan. Sanoi myös, että kaupungin johdossa on yleinen vitsi:"jos kaupunkilaiset tietäisivät, miten asioita hoidetaan, he vaatisivat rahansa takaisin". Kertoi myös että tunnelihankkeessa tehtiin tietoinen kaupunkilaisten kusetus, kun tarvittavaa lisäinvestointia puuttuvista liittymistä ei laitettu hankkeen kustannuksiin.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat