Tamperelaisen kesäreissu: Portsarit uhoavat Mäntän Pekilossa

Tampereelta on Mänttään matkaa yhdeksänkymmentä kilometriä. Se kannattaa ajaa, sillä perillä odottaa hieno näyttely.

Matka keskikesän maisemassa on jo itsessään elämys, kun vihreän eri vivahteet vaihtelevat tien molemmin puolin. Kuvataideviikkojen näyttely on avoinna Pekilossa, entisessä tehdasrakennuksessa.

Tämän kesän näyttely on nimeltään Unien kaupunki. Sen kuraattori, tamperelainen kuvataiteilija Jyrki Siukonen on kutsunut mukaan viisikymmentä taiteilijaa.

Esillä on valokuvia, installaatioita, videoita ja myös vesiväritöitä. Rääväsuinen taide puuttuu kokonaan.

– Tulijaa tosin vähän pölläytetään heti ovella, mutta kauniilla tavalla, näyttelyn tiedottaja Heikki Vesterinen sanoo.

Silmiin osuukin ensimmäiseksi Anni Kinnusen sinisävyinen työ Unhola, jossa kultakiharat liehuvat utuisen pehmeällä taustalla.

Vesterinen kehottaa tutustumaan taideteoksiin joko järjestyksessä tai siten kuin kaupungissa kuljetaan eli sinne päin mennään, missä näyttää kiinnostavalta.

Samalla voi kokea omia ahaa-elämyksiään.

– Niitä syntyy esimerkiksi siitä, miten saman taiteilijan teoksia on ripustettu useampaan yhteyteen. Myös eri taiteilijoiden työt rinnastuvat aiheiltaan kuten Kimmo Ojaniemen puusta rakentama kokonaisuus Pilari, Katedraali ja Riemukaari Aleksi Linnamaan Lineaarinen sarjallisuus -työhön. Siinä taiteilija on videoinut vanhan koulurakennuksen korjauksen eri vaiheet, Vesterinen kertoo.

Ensimmäisen kerroksen helsinkiläiset portsarit herättävät useimmissa hilpeyttä. Adel Abidin Camel Toen machomaiset ovimiehet vartioivat alushousuisillaan näyttelykävijöiden kulkua.

– Teoksessa itsessäänkin hihitellään sukupuolirooleilla, Vesterinen toteaa.

Sándor Vályn videota taiteilijan työskentelystä voi näyttelyvieras säestää itse mykkäfilmien tapaan pianolla.

– Ei ole merkitystä sillä, osaako soittaa. Jos ostaa teoksen, saa pianon kaupanpäälle.

Uni on näyttelyn töissä esillä monella tavalla, samoin kaupungin ja ihmisen sekä luonnon ja ihmisen välinen suhde.

Erno Enkenbergin Valkoinen kolina tuo mieleen viimeaikaiset tapahtumat Syyriassa. Pyöreän alustan päälle on samasta kaupunkinäkymästä tehty kolme erilaista versiota. Ensimmäisessä talot ovat hyväkuntoisia ja katunäkymä siisti. Seuraavaksi ne ovat puoliksi romahtaneet ja viimeisessä palasina. Työkoneet ovat kuitenkin jo valmiina rakentamaan uusia taloja.

– Lapsia työ on näyttänyt kiinnostavan. He kurkistelevat talojen ikkunoista sisälle, Vesterinen kertoo.

Näyttelyn kiertämiseen kannattaa varata aikaa. Oman meditointihetkensä voi viettää neljännessä kerroksessa Panu Rytkösen rakentamassa Yksin-teoksessa, joka on valoisa rauhallinen kappelinomainen tila.

Käyttäjän Helinä Kanninen kuva

Kommentit (4)

Kommentit

Kävin paikan päällä... onneksi en maksanut itse pääsymaksua, ei olisi ollut sen arvoinen. Nykytaide on ns."taidetta". Muutamia ihan hienoja patsaita oli, mutta niistä ei paljoa voinut nauttia kun kakarat juoksivat jaloissa ja rappuset olivat todella hankalat kulkea kerroksesta toiseen. Paikka ei sovellu taidenäyttelyn pitämiseen. Tosin tuollainen kamala "taide" sinne tosin sopii, siellä se saa olla ihan omassa rauhassaan. Kyllä taidenäyttelyissä pitäisi olla jotain jonka silmä katsoo kauniiksi tai katsomisen arvoiseksi. Kamelinvarpaat naurattivat mutta muuten olivat todella kamalat. Nykytaide pitäisi laittaa jäähylle muutamaksi vuodeksi, jotta taiteen tekijät miettisivät mitä tekevät jotta sitä voi taiteeksi sanoa.

"Taideta