Maalämpöä vai kaukolämpöä?

Tamperelainen kertoi 12.3. Komediateatterin maalämpöhankkeesta. Päätoimittaja Jari Niemelä piti pelleilynä sitä, että Tampere pyrkii ympäristönsuojelun kärkikaupungiksi ja samalla virkamiehet ”yrittävät torpata yksityisen yrityksen investointihankkeen, joka edistää taistelua ilmastonmuutosta vastaan”. Asia ei ole näin mustavalkoinen.

Ensinnäkin ympäristö- ja rakennusjaosto myönsi luvan maalämpöön. Toiseksi virkamiesten esitys lupahakemuksen hylkäämisestä ei perustunut ilmastovaikutuksiin, vaan siihen, että keskustan alueella lämpökaivot saattavat haitata maanalaista rakentamista. Onko koko keskusta tämän takia tulevaisuudessa maalämpökiellon aluetta vai ainoastaan todennäköiset maanalaisen rakentamisen alueet, ratkaistaan kaupungin uudessa rakennusjärjestyksessä ensi vuonna.

Maalämmön ilmastovaikutuksista asiantuntijat ovat montaa mieltä. Lopputulos riippuu siitä, mihin maalämpöä verrataan.

Maalämpö on maaperään varastoitunutta aurinkoenergiaa, eli sinänsä päästötöntä. Maalämmön hyödyntäminen vaatii kuitenkin sähköä lämpöpumpun pyörittämiseen. Yhdellä kilowattitunnilla sähköä saadaan kolme kilowattituntia lämpöä. Se aiheuttaa kasvihuonekaasujen päästöjä, jos sähkö tuotetaan uusiutumattomilla polttoaineilla, kuten hiilellä, maakaasulla, turpeella tai öljyllä.

Tampereella kaukolämpö on sähköntuotannon lauhdelämpöä, joka kannattaa hyödyntää kiinteistöjen lämmityksessä. Kun tarkastellaan energiantuotantoa kokonaisuutena, ei ole järkeä siinä, että kiinteistöt käyttäisivät vain sähkölaitoksen tuottaman sähkön, ja lämpö pukattaisiin Näsijärveen. Päästöt eivät siinä vähenisi, vaan itse asiassa lisääntyisivät lämpöpumppujen käyttämän sähkön kulutuksen verran.

Jos asiaa katsotaan Tampereella syntyvien päästöjen näkökulmasta, maalämpöön siirtyminen kaukolämpöverkon alueella siis kasvattaa päästöjä. Jos taas sähkö- ja öljylämmitteisiä taloja muutetaan maalämpöön, päästöt vähenevät.

Tämäkään ei ole koko totuus. Jos Esko Raipia ostaa kiinteistöönsä niin sanottua vihreää sähköä, joka on tuotettu vaikkapa tuulivoimalla, maalämmön vaatima sähkö on periaatteessa päästötöntä. Silloin Komediateatterin talon energiankulutus on hiilineutraalia.

Pauli VälimäkiTampereen kaupungin ECO2-hankkeen johtaja

Aikaisempia kirjoituksia

Uusimmat mielipiteet