Petteri MäkinenKirjoittaja on Tamperelaisen päätoimittaja.

Pääkirjoitus: Draamaa riittää

Viisi kuukautta ja yksi viikko sitten onnittelin tällä samalla paikalla Sanna Marinia (sd.) liikenne- ja viestintäministerin pestistä.

Nyt onnittelen pääministeri Sanna Marinia.

Onnittelut!

Tuolloin kirjoitin, että nyt, kun Pirkanmaalla on taas oma ministeri, pitää tavoitteeksi ottaa pääministerin – siis sen kaikkien aikojen ensimmäisen – saaminen vaalipiiriin.

Ei, en väitä, että osasin heinäkuussa ennustaa, että tavoite täyttyy puolessa vuodessa. Vielä vähemmän väitän, että osasin aavistaa poliittisten tapahtuminen etenemisen viime viikolla.

Jos joku rehentelee osanneensa ennustaa uskomattoman viikon tapahtumat, uskallan syyttää tätä valeh... muunnellun totuuden levittämisestä. Tai ylikehittyneestä draamantajusta. Tai kieroutuneesta mielikuvituksesta. Jos näin uskomattoman tarinan on mielessään hahmotellut, on syytä muuttaa taito euroiksi – tai dollareiksi – käsikirjoittajana.

Draamaahan riittää ilmankin. Mikään ei näytä siltä, että suomalaisen politiikan jännityskerroin laskee. Marinin lyhyen ja keskipitkän aikavälin poliittisia tehtäviä ovat muun muassa yhteistyön laittaminen urilleen keskustan kanssa, ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr.) toimintaan liittyvien epäilyjen setviminen ja ex-pääministeri Antti Rinteen uudelleen asemoiminen tai aisoissa pitäminen. Hieman pitemmällä aikavälillä Marinin hartioilla lepäävät yhä odotukset sosiaalidemokratian pelastamisesta.

Ja nämä Suomen pääministerin tavanomaisempien virkatehtävien ohessa. Joista monet liittyvät vaikkapa sellaisiin haasteisiin kuin talouden kestävyysvaje, nuorten syrjäytyminen, luottamus kansanvaltaiseen demokratiaan ja ikäihmisten vanhentumisen turvaaminen inhimillisissä olosuhteissa.

Sanna Marinin valinta oli monella tapaa historiallinen. Paikka, jossa hän pääministeriksi nousee, ei ole myöskään poliittisen historian helpoimpia. Marinin poliittinen onnistumisprosentti on ollut poikkeuksellinen. Nopealle nousulle tehtävien tasolle on taas tarve.

Petteri Mäkinen

Aikaisempia kirjoituksia

Uusimmat mielipiteet