Petteri MäkinenKirjoittaja on Tamperelaisen päätoimittaja.

Pääkirjoitus: Mitä tekee poliisi?

Poliisi on ammattikunta, jonka tehtävistä ihmisillä on vahva mielipide. Asia nousi esille viikonvaihteessa osana keskustelua kannabiksen käytön dekriminalisoinnista, jonka sekä poliisijohtaja Seppo Kolehmainen että kokenut huumepoliisi, rikoskomisario Jari Luoto Tamperelaisessa arvioivat monimutkaistavan myös poliisitehtävien hoitoa.

Kierroksia keskusteluun ovat lisänneet myös Rinteen hallituksen poliisille antama lisäresurssit. Suomalaisilla on nyt selvä halu lausua mielipiteensä siihen, mihin eurot käytetään.

 

Tamperelaisen Lukijaraatikin on syksyn aikana ottanut kantaa kahteen poliisin toimenkuvaa vahvasti sivuavaan kysymykseen.

Vajaa kuukausi sitten julkistetussa kyselyssä peräti 83 prosenttia oli sitä mieltä, että automaattinen liikennevalvonta eli peltipoliisit on hyvä juttu, jos niiden vapauttamat valvontaresurssit käytetään muun rikollisuuden torjuntaan. Keskinopeutta mittaava automaattinen liikennevalvontakin toivotettiin tervetulleeksi. Maanteiden liikenneturvallisuuden valvonnasta aimo osa voitaisiin näin luovuttaa peltipoliisille ja lihaa ja verta oleva kollega voisi tehdä muita hommia, linjasi Lukijaraati.

 

Yksi hyvä kohde resurssien käytölle on tässä lehdessä. Lukijaraadin mukaan KRP:n päätös muuttaa Raisa Räisäsen kohtalon selvittämisen rikosnimikkeeksi murha ja jatkaa tutkimuksia vielä 20 vuoden jälkeenkin, on ehdottoman oikea. Lukijaraadista peräti 79 prosenttia on sitä mieltä, että asiaan on yhä tärkeää saada selvyys. Tärkein peruste tälle haetaan omaisten näkökulmasta. He tarvitsevat vastauksen.

Yli 40 prosenttia uskoo, että poliisi löytää surmaajan tai katoamiselle syyn. Tämä kertoo luottamuksesta muun muassa poliisin kykyyn tehdä modernia rikostutkintaa.

 

Yleensä poliisilta toivotaan ennen kaikkea turvallisuudentunnetta lisäävää näkyvyyttä. Poliisia on hyvä kuulla siinä, mihin resurssit kannattaa laittaa. Myöskään kansalaisten käymää pohdintaa ei ole syytä tukahduttaa. Se on tärkeä osa yhteiskunnallista arvokeskustelua.

Petteri Mäkinen

Aikaisempia kirjoituksia

Uusimmat mielipiteet