Petteri MäkinenKirjoittaja on Tamperelaisen päätoimittaja.

Pääkirjoitus: Luvut eivät anna syytä synkistelyyn

Maakunnan talouden lähimenneisyyden ja -tulevaisuuden parhaat mittarit Pirkanmaan talouskatsaus ja Pirkanmaan yritysbarometri julkistettiin maanantaina.

Vaikka talousluvuista ja ennen kaikkea barometreista haetaan juuri nyt vahvistusta monen manaamalle taantuman alulle, tarjoaa Pirkanmaan talous jälleen komeita lukuja. Maakunnan yksityisen sektorin liikevaihto jatkoi jo neljä vuotta kestäneellä kasvu-uralla ja päätyi ennätyseuroihin eli 33,7 miljardiin. Kasvua vuoteen 2017 verrattuna oli 5,5 prosenttia.

Pirkanmaan talouden teollisuusvetoisuutta todisti jälleen se, että euroista enemmän kuin joka kolmas – yhteensä 11,7 miljardia – kilisi kassaan teollisuudesta. Veturi oli teknologiateollisuus, jonka liikevaihto kasvoi vuonna 2018 yli 8 prosentilla. Isossa kuvassa toinen hyvä uutinen oli vientiliikevaihdon kasvu 6,5 prosentilla.

Taantuman tai ainakin kuluttajien luottamuksen laskun merkkejä voi löytää vähittäiskaupan 1,7 prosenttiin jääneestä kasvusta. Vuoden 2019 kuuden ensimmäisen kuukauden aikana liikevaihdon kasvu on pudonnut 3,3 prosenttiin.

Yritysbarometri ei todista uskon romahtamisesta, vaikka odotukset maltillisempia ovatkin. Reilusti yli puolet vastanneista uskoo liikevaihdon kasvavan tai säilyvän ennallaan.

Vastaajista selvästi useampi uskoi seuraavan puolen vuoden aikana rekrytoivansa kuin vähentävänsä väkeä. Yli puolet arveli henkilöstömäärän pysyvän ennallaan. Investointien kasvuun uskoi joka kolmas, kun viime vuonna samaa arveli yli 40 prosenttia vastaajista. Tosin teollisuuden investointien laskusta kertoi viime vuonna 11 prosenttia, nyt luku oli jo 30 prosenttia.

Vaikka odotukset ovat maltillisempia, täytyy synkistelijöiden tehdä töitä tosissaan löytääkseen taloudellisen sukelluksen merkit. Matematiikka ja suhteellisuudentaju pelastavat.

Petteri Mäkinen

Aikaisempia kirjoituksia

Uusimmat mielipiteet