LukijaltaTällä palstalla julkaistaan lukijoiden mielipidekirjoituksia.

Sanoista tekoihin matalan kynnyksen kulttuurin edistämisessä

”Vakiintuneet kulttuurin muodot ja erilaiset alakulttuurit tukevat toisiaan ja vahvistavat kaupungin vetovoimaa.” ”Matalan kynnyksen kulttuurin toteuttaminen tehdään mahdolliseksi kaikille. Kaupunki mahdollistaa osaltaan muun muassa kulttuurikeskittymiä ja työtiloja, joissa voi harrastaa ja tehdä kulttuuria omaehtoisesti.”

Edelliset lainaukset ovat Lauri Lylyn pormestariohjelmasta. Olen ylpeä siitä, että juuri nämä kirjaukset saatiin neuvoteltua mukaan pormestariohjelmaan, sillä Tampereen eräs vahvuus on alakulttuureissa ja ruohonjuuritason toiminnassa. Ruohonjuuritason kulttuuritoiminnalla on paitsi itseisarvo niin se on myös juuri sitä toimintaa, josta syntyy uutta vetovoimaa. Kannattaa muistaa, että myös Manse-rock oli aikansa alakulttuuria.

Tampere hakee myös kulttuuripääkaupungiksi vuodelle 2026. Kulttuurillista kunnianhimoa ei siis puutu ainakaan ohjelmien tasolta, ja onhan kulttuuripääkaupunkihakukin kunnianhimoinen päätös. Hyvältä siis näyttää ainakin paperilla.

Kun katsotaan käytäntöä, ovat juuri alakulttuurit ja ruohonjuuritaso suurimmissa vaikeuksissa. Kulkutautisairaala on kiinni, Keltainen talo on purettu, Onkiniemessä on tyhjiä työtiloja, joita ei vuokrata käyttäjille, eikä korvaavia tiloja ole juuri tullut tilalle. Nykyisistä kulttuuritiloista Hirvitalo ja Herrainmäen bänditila putkahtavat säännöllisin väliajoin myyntilistoille, eikä toiminnan kehittämiselle elintärkeitä pitkiä vuokrasopimuksia tehdä. Myös Hiedanrannan Kuivaamo on uhattuna, kuten olemme saaneet lehdistäkin lukea.

Tilanne on vaikea. Kulttuuria seuraaville on selvää, että matalan kynnyksen kulttuuritiloja ei merkittävästi synny markkinoilla, vaan ne vaativat kaupungin panostuksia ja tukea. Ohjelmista ja kulttuuripääkaupunkiprosessista huolimatta tilanne on huonontunut jo vuosia. Vaikka taloustilanne on hankala, olisi syytä nopeasti panostaa bändi- ja työtiloihin ja vaihtoehtoisempaan kulttuuriin.

Pormestariohjelman kirjaus tulee ottaa tosissaan ja ryhtyä töihin.

Juhana Suoniemikaupunginvaltuutettu (vihr.)

Lukijalta

Aikaisempia kirjoituksia

Uusimmat mielipiteet