Petteri MäkinenKirjoittaja on Tamperelaisen päätoimittaja.

Pääkirjoitus: Pistänpä pahan

Kuten jo useimmille on selvää, Pirkanmaalla on jälleen kaivattu ministeri.

Onneksi olkoon, liikenne- ja viestintäministeri Sanna Marin (sd.).

Tavoitteita pitää siis nostaa. Seuraavaksi vaalipiiristä pitää tulla pääministeri,

Pistänpä pahan. Milloin viimeksi Pirkanmaan tai sitä edeltäneen Hämeen pohjoisen vaalipiirin kansanedustaja on valittu Suomen pääministeriksi ja kuka tämä oli?

Haarukoidaanpa vaihtoehtoja. Ei, vastaus ei ole Toijalassa lapsuutensa ja nuoruutensa viettänyt Harri Holkeri. Lamaa edeltäneen vuosien 1987–91 sinipunahallituksen vetäjä oli kansanedustaja 1970-luvulla ja silloinkin jo Helsingin vaalipiiristä.

Eikä kannata yrittää Mäntän Keijo Liinamaallakaan. Muun muassa valtakunnansovittelijana muistettava entinen Mäntän kauppalanjohtaja toimi vuonna 1975 virkamieshallituksen pääministerinä. Kansanedustaja hän ei ollut koskaan.

Nyt päästään jo lähelle. Kangasalalaisen urkutehtailija-fennomaani-suvun vesa Antti Tulenheimo oli vuonna 1925 yhdeksänkuukautisen kokoomuksen ja maalaisliiton muodostaman vähemmistöhallituksen pääministeri. Kansanedustajakin tuolloinen kokoomuksen puheenjohtaja oli... ja Hämeen pohjoisesta vaalipiiristä... mutta ei silloin, kun hänet valittiin pääministeriksi keväällä 1925. Tulenheimo oli kansanedustaja vuosina 1914–17, 1922–24 ja 1930–33.

Tarkasti tulkiten oikea vastaus ei ole siis Tulenheimokaan.

Pakko se on uskoa. Pirkanmaan tai Hämeen pohjoisen vaalipiirin istuva kansanedustaja ei ole milloinkaan noussut Suomen pääministeriksi.

Antti Rinteen hallitus on järjestyksessään 75:s. Huono osumaprosentti vaatisi tarkemman ja laajemman analyysin poliittisen historian kummallisuudesta. Maan kakkoskeskuksen jääminen paitsi pallista on hyvin hankala selittää pelkätään todennäköisyyslaskennan metodein.

Parempi kuitenkin keskittyä tulevaisuuteen. Kysymykseen pitää saada nimi vastaukseksi.

Petteri Mäkinen

Aikaisempia kirjoituksia

Uusimmat mielipiteet