LukijaltaTällä palstalla julkaistaan lukijoiden mielipidekirjoituksia.

Kaikilla pitää olla varaa terveyteen

Hallitus sai aikaan tyrmistyksen, kun pari viikkoa sitten kävi ilmi, että se aikoo korottaa terveyskeskusmaksujen ylärajan 11-kertaiseksi eli 61,80 eurosta jopa 683 euroon vuodessa. Pienituloisten kurittaminen ei kuitenkaan lopu siihen.

Nykyisin julkisen terveydenhuollon käyttäjiltä peritään asiakasmaksuja ja muita kuluja niin paljon, että hoidosta, lääkkeistä ja lääkärissäkäyntimatkoista voi kertyä maksettavaa lähes 1 600 euroa vuodessa.

Se on kova summa, kun työttömyyskorvauksen peruspäiväraha on kuukaudessa 680 euroa, takuueläke 784 euroa ja keskimääräinen eläke on 1 650 euroa ennen veroja. Pahimmillaan ihmisellä voi siis mennä terveydenhuoltoon kuukausien tulot vuodessa.

Terveydenhoidon maksut saattavatkin monet pienituloiset ahdinkoon. Vuonna 2016 Suomessa pantiin ulosottoon lähes 68 337 terveyskeskusmaksua ja 319 100 muuta terveydenhoitomaksua. Se oli 19 prosenttia enemmän kuin 2015.

Tilannetta pahentaa se, että kunnat ja sairaanhoitopiirit antavat laskut yksityisten perintätoimistojen perittäväksi. Perintäyhtiön kulut voivat kasvattaa laskun summan moninkertaiseksi. Seurauksena voi olla vuosien velkakierre ja luottotietojen menetys.

Terveyskeskusmaksuista luopuminen maksaisi koko maassa 68 miljoonaa. 1980-luvulla Suomella oli varaa maksuttomiin terveyskeskuskäynteihin. Sen jälkeen Suomen vauraus on bruttokansantuotteella mitattuna kaksinkertaistunut, joten luulisi varaa olevan nytkin. Terveydenhoidon pitää olla kaikkien oikeus tuloista riippumatta.

Jouni Sirén

Tampereen Vasemmiston puheenjohtaja,

kansanedustajaehdokas

Lukijalta

Aikaisempia kirjoituksia

Uusimmat mielipiteet