Lukijalta

Siirretään golfkenttä

Suunnitelma rakentaa asuntoja nykyisen Ruotulan golfkentän paikalle on erinomainen. Kasvavassa kaupungissa tarvitaan asuntoja joukkoliikenteen valtareittien varrella. Sen sijaan suunnitelmat, joiden mukaan uusi golfkenttä raivattaisiin Kauppi-Niihaman metsään, eivät palvele tamperelaisten enemmistön tarpeita.

Kauppi-Niihaman alue on ahkerassa virkistyskäytössä ympäri vuoden.

Siellä hiihdetään, lenkkeillään, suunnistetaan, marjastetaan, sienestetään ja nautitaan vapaasta luonnosta. Ulkoilualueelle pääsee hyvin myös ilman omaa autoa. Kauppi-Niihaman metsä on arvokas myös luontoarvoiltaan. Alue on nykyisellään riittävän laaja ollakseen oikea metsä eikä mikään vihertöppäre betonierämaassa.

Suunnitelmia, joiden mukaan uusi golfkenttä raivattaisiin Kauppi-Niihaman metsään, ei ole syytä edistää. Golfkentälle on syytä etsiä tilat muualta. Golfin harrastajat tarvitsevat toki kentän, mutta vahvoja perusteita sille, että kentän pitäisi sijaita keskustan välittömässä läheisyydessä, ei ole. Golffarit liikkuvat yleensä omilla autoilla, joilla kulkeminen hieman kauempanakin olevalle kentälle sujuu vaivatta. Pirkkalan ohella Tampereen seudulta löytynee muitakin alueita uudelle golfkentälle.

Sinikka Torkkola

kaupunginvaltuutettu (vas.)

Lukijalta

Aikaisempia blogikirjoituksia

Lukijalta

Tällä palstalla julkaistaan lukijoiden mielipidekirjoituksia.

Uusimmat blogit