A-P. PietiläA-P. Pietilä on päätoimittaja emeritus ja tietokirjailija.

Rönsyjen karsinta alkaa

Vanha johtaja oli juuri nostanut ensimmäisen eläketilinsä, kun hänen seuraajansa ilmoitti suurista muutoksista.

Pääjohtaja Reijo Karhinen visioi ja vei OP-finanssiryhmän vauhdilla uusille aloille terveys- ja hyvinvointipalveluihin, vuokra-automarkkinoille, asumiseen ja sähköiseen kauppaan. Edessä piti olla loistava tulevaisuus palvelujen monialayhtiönä.

Uusi pääjohtaja Timo Ritakallio sanoi heti alkuunsa, että rönsyilyn aika päättyy tähän.

Tilannearvio oli yllättävä, mutta ei odottamaton. OP on investoinut 450 miljoonaa euroa uusiin hankkeisiin, joista merkittävimpiä ovat viisi omaa yksityissairaalaa. Niiden piti ottaa osansa myös uusilta sote-markkinoilta.

Muutos maksoi paljon. OP:n kulut ovat kasvaneet räjähdysmäisesti ja tulos on heikentynyt merkittävästi. Pankki on kaukana tavoiteuraltaan eli pahasti hakoteillä.

Uusi johtaja uskaltaa harvoin vetää edeltäjänsä suunnitelmat vessasta alas. Yleensä tilannetta seurataan ja siedetään, kunnes edessä on pakkosaneeraus. Vitkuttelun taustalla on usein yrityksen hallitus, joka ei halua myöntää antaneensa vanhalle johdolle liian vapaita käsiä.

Metsäliiton pääjohtaja Kari Jordan teki ”ritakalliot” 2004, kun hän korvasi edeltäjänsä vuorineuvos Antti Oksasen. Metsänomistajien yhtiön strategiana oli ollut nopea laajentuminen useilla yritysostoilla eri puolilla Eurooppaa. Jordan karsi rönsyt. Hän jäi viime viikolla eläkkeelle ja Metsäliitto on huippukunnossa.

Uuden tekeminen ei saa jäädä puuhasteluksi ilman selkeitä tulostavoitteita."

Ritakallion viesti paljastaa, ettei kaikki uusi ja innostava merkitse menestystä. Viimeiset vuotensa Karhinen johti pankkia some-hurmiossa ja Twitter-viesteillä. Ritakallio esitti asiansa luottamuksellisella kirjeellä pankin avainhenkilöille.

Mitä opimme tästä? Uudistuvankaan yrityksen tehokkuus ei voi olla kilpailijoita heikompi. Uuden tekeminen ei saa jäädä puuhasteluksi ilman selkeitä tulostavoitteita.

On todennäköistä, että Ritakallion linjaus näkyy myös OP:n asiakkaiden rahoituspäätöksissä. Digitaalisten investointien kannattavuutta ja nopeaa laajentumista aletaan arvioida aikaisempaa tarkemmin.

A-P. Pietilä

Aikaisempia kirjoituksia

Uusimmat mielipiteet