Lukijalta

Varhaiskasvatus on vaativaa, sen ammattilaisia tulee kunnioittaa

Viime aikoina julkisuuteen on tullut tietoja, joiden mukaan lastentarhaopettajien palkan kehitystä on tietoisesti hillitty pääkaupunkiseudulla.

Pirkanmaalla asiaa on myös selvitty ja havaittiin vuodesta 2013 tähän vuoteen, että minimipalkkaa maksavien kuntien määrä on tuplaantunut viidestä kymmeneen. Tämä kertoo huolestuttavasti palkkauksen kehityksen olevan alaspäin.

Varhaiskasvatus on politiikkojen mielestä kuntien tärkeimpiä tehtäviä. Euroja laskettaessa kuitenkin pohditaan liian helposti, että tuolta ja tuolta olisi nipistettävissä säästöjä.

Monissa kunnissa on rajattu lasten tasavertaista mahdollisuutta osallistua varhaiskasvatukseen rajaamalla subjektiivista hoito-oikeutta ja lisäksi on kasvatettu ryhmäkokoja. Nämä molemmat päätökset ovat heikentäneet merkittävästi sekä henkilökunnan työoloja, että varhaiskasvatuspalvelun laatua.

Työn kuormittavuudesta tulee antaa sen vaativuudenmukainen palkka. Tilastokeskuksen mittauksissa lastentarhaopettajien palkkaus on jäänyt tällä vuosikymmenellä lisää muista kunta-alan palkoista. Vuonna 2016 ero oli 7,2 prosenttia peruspalkoissa ja ero on vielä suurempi, kun puhutaan kokonaisansioista.

Lastentarhaopettajien kohdalle voimme suoraan sanoa heidän olevan palkkakuopassa. Tähän asti moni heistä on ollut hiljaa, koska itselle rakkaasta työstä on pidetty kiinni. Vuosien koulutuksen jälkeen itse työ antaa paljon, jolloin ollaan valmiita elämään pienellä palkalla.

Tulevaisuudessa meillä on vaarana menettää heidät ja laadukas varhaiskasvatus, koska korkeasti koulutetut alan ammattilaiset hakeutuvat sellaisille aloille, joissa heidän osaamistaan arvostetaan.

Tämä voi heikentää varhaiskasvatuksen laatua, koska laadukkaamman koulutuksen omaavan henkilöstön on osoitettu kykenevän tarjoamaan stimuloivampaa ja vuorovaikutteisempaa kasvatusta lapsille, jonka nähdään tuovan positiivisia vaikutuksia lapsen kehitykseen.

Päättäjinä meidän tulee nostaa tämä epäkohta poliittiseen keskusteluun ja pohtia, mitkä ovat ne keinot, joilla houkutella ja sitouttaa korkeasti koulutetut Tampereen tekijöiksi.

Lastentarhanopettajille sekä muille varhaiskasvatuksen ammattilaisille tulee antaa mahdollisuus sopia palkkauksesta reiluissa olosuhteissa ja tehtävän vaativuuden mukaan.

Ari Wigelius

kaupunginvaltuutettu (sd)

Tampere

Lukijalta

Aikaisempia blogikirjoituksia

Lukijalta

Tällä palstalla julkaistaan lukijoiden mielipidekirjoituksia.

Uusimmat blogit