Pääkirjoitus: Mikä tieto on valtaa?

Tampereen kaupunki kertoi torstaina, että Tammelan alueelle Itsenäisyydenkadun poikkikaduille tulee ilmaisia puolen tunnin pysäköintipaikkoja. Päätöksellä reagoidaan työmaa-aitojen taakse jääneiden ja hankalasta saavutettavuudesta kärsivien yritysten toiveisiin.

Reagoinnille on syytä nostaa hattua. Joustavuutta vaaditaan nyt yrittäjiltä ja keskustassa liikkuvilta, joten se ja luovat ratkaisut ovat myös kaupungin hyveitä. Keskustan kehittämistä ja parantamista ei kannata kyseenalaistaa, mutta työvaiheen vaikutukset on minimoitava muutenkin kuin lupaamalla, että 2020-luvun alkupuoliskolla suurin on ohi.

Tässä lehdessä kerrotaan, että keskustan työmaiden vaikutus yrittämisen edellytyksiin on otettu myös toisella tavalla vakavasti. Konsultilta on tilattu kaksi kertaa vuodessa selvitys Tampereen keskustan elinvoimaluvusta, jota varten lasketaan muun muassa keskustan tyhjillään olevat liiketilat. Lisäksi kaupunki haluaa tarkemmat luvut keskustan liiketilojen toimialakohtaisesta jaosta. Tavoitteena on seurata keskustan suurten rakennushankkeiden peilautumista liiketiloihin ja sitä kautta tehdä tulkintoja yritysten toimintaedellytyksistä.

Tieto on valtaa ja erityisesti hyvien päätösten tueksi sitä tarvitaan. Tosin kryptisiä desimaalilukuja tuottavan elinvoimalaskelman osuvuudesta voi olla montaa mieltä – keskustassa oleva erikoisliike, joka ei pidä oviaan auki lauantaisin kun ei ole sen mukaan keskustan elinvoimaisuudesta kertova toimija. Todellisen kehityksen ja sen syiden arvioimista liiketilaluvuista vaikeuttaa se, että keväällä aukeava Ratinan kauppakeskus lisää keskusta-alueelle yli sata liiketilaa ja muuttaa keskustakaupan rakenteita.

Tiedon synonyyminä pidetään usein virheellisesti faktoja. Todellisia faktoja on keskustakeskustelussakin yllättävän vähän. Luvut eivät kerro mitään, ellei niitä osata avarakatseisesti, mutta kriittisesti tulkita. Lukujen keräämisen metoditkin pitää kyseenalaistaa.

Tulkinnat ja niihin reagointi ovat tärkeitä. Siksi tarvittava on tehtävä jo ennen kuin liikepaikkojen tyhjeneminen on päätynyt tilastoihin.

Petteri Mäkinen

[email protected]

uutispäällikkö

Kommentit (1)

Kommentit

Toimitukselta

Tällä palstalla julkaistaan toimituksen kolumneja ja pääkirjoituksia.

Tervetuloa Tamperelaisen blogeihin

Tamperelainen tarjoaa kaikille mahdollisuuden pitää omaa blogia. Blogistit ovat pääosin aktiivisia tamperelaisia, mutta joukkoon mahtuu myös kirjoittajia muualta.

Lue tältä sivulta uusimmat blogikirjoitukset tai klikkaa oikeasta palstasta tiettyyn blogiin.

Haluatko blogistiksi? Oletko aktiivinen kansalainen, joka haluaa tuoda mielipiteensä julki laajalle yleisölle? Ota yhteyttä toimitukseen.