Pirkanmaan eläinsuojeluyhdistys Pesu

Mistä on pienet kissapopulaatiot tehty? Kissojen tilanne Suomessa edelleen huono

(c) Pesu ry

Tänä vuonna Pesu ry on auttanut jo satoja kissoja, mutta ruuhka ei valitettavasti ole vieläkään takana päin. Muutama viikko sitten ajoin 90 kilometriä suuntaansa loukuttamaan pihaan tullutta emokissaa ja sen tämän kesäisiä pentuja. Valitettavasti kissojen hylkääminen luontoon on edelleen arkipäivää Suomessa.

Onneksi kissat olivat nälkäisiä, ja kissoista soittaneet tarjosivat meille talteenottajille kahvit ja pullat: ilta sujui siis hyvin. Kahdella loukulla saatiin kiinni kolme nälkäistä pientä kissaa. Emokissa näytti olevan uudelleen pieniin päin. Se oli kesy, mukava kissa joka vähän vierasti vieraita. Emäntä sanoi, että se oli tullut pihaan pari viikkoa sitten, ilmeisesti hakemaan pesimispaikkaa. Nyt se on tallessa löytöeläinten talteenottopaikassa ja toivotaan, että saa uuden elämän, ellei sitä kukaan kaipaa. Naapurit eivät tunnistaneet kissaa.

Lähes joka viikko tulee soittoja, että pitäisi kissa saada pois. Osalla syynä ovat allergia, muutto, tai kissojen toisiinsa tottumattomuus; osa taas kättelyssä toteaa, kuinka ei vaan enää jaksa, tai halua huolehtia kissasta. Normaali meidänkin yhdistykselle tuleva kissa on vuoden ikäinen, leikkaamaton kissa, naaraat usein pentujensa kanssa tai tiineenä. Monelle seuraava vaihtoehto on viedä kissa piikille. Joskus se ei ole edes vaihtoehto, koska kissalla ei ole välttämättä arvoa ollenkaan. Siksi teemme hartiavoimin töitä, että meillä on jatkuvasti tilapäiskoteja ja myös rahaa hoidattaa eläimiä, joita otamme yhdistykselle uutta kotia etsimään. Eläinsuojeluyhdistykset pyörivät Suomessa vapaaehtoisvoimin. Autamme niin montaa, kuin vain pystymme.

Kuvissa olevat pennut talteenotettiin maatalon pihasta elokuun alussa. Populaatio oli vielä suhteellisen pieni: vain 11 kissaa talteenotettiin. Omistaja oli niitä ruokkinut, mutta koska ei vieläkään maaseudulla ole itsestäänselvyys, että kissa leikataan, ne olivat lisääntyneet. Ei pentuja kukaan halunnut, kaikilla kun on jo kissat. Onneksi omistaja otti nyt yhteyttä: saimme kaikki kissat talteenotettua vielä, kun ne olivat kohtuullisen hyvässä kunnossa. Pennuilla varsinkin oli herpeksen aiheuttamaa silmätulehdusta. Myös osa aikuisista siristeli silmiään alkuun, mutta se meni onneksi ohi. Nyt, kun yleiskunto on säännöllisen ruokinnan kautta parantunut, oireet ovat onneksi historiaa. Osa näistäkin kissoista on jo saanut ihka oman kodin. 

Mikä näiden pentujen tarina olisi vuoden päästä, jos omistaja ei olisi pyytänyt apua? Todennäköisesti osa niistä ei olisi selvinnyt, ne olisivat villiintyneet ja lisääntyneet, tietenkin. Kissa on tehty lisääntymään. Tarinoita on monia: tänä vuonnakin meille on tullut monta naaraskissaa, jolla on jo kolmannet pullat uunissa pelkästään tälle vuodelle.

Vastoin yleistä luuloa, näitä paikkoja on Suomi täynnä. Navettakissoja, mummojen kissapuutarhoja, joskus kyseessä on tavallinen perhe, jotka eivät vaan ole ennättäneet suunnitella kissan leikkautukseen viemistä. Usein kyseessä on vahinko, ei leikkautuksen merkitystä ole välttämättä vaan ymmärretty, ennen kuin pennut syntyvät. Me autamme, milloin pystymme, mutta paras keino säännellä kissojen lisääntymistä on edelleen leikkautus. Meilläkään ei ole rajattomia resursseja auttaa.

Kissanpennut eivät todellakaan ole loppumassa Suomesta. Jokainen tähän maailmaan tuotu kissa ansaitsee hyvän kodin. Voitko taata, että jokainen vahingossa syntynyt kissanpentu sen löytää? Leikkauttaminen on helppo, ja yksinkertainen keino ehkäistä epätoivottujen pentujen syntymistä.

Tee eläinsuojeluteko, ja leikkauta leikkaamaton kissasi, varsinkin mikäli se ulkoilee vapaasti!

Pirkanmaan eläinsuojeluyhdistys Pesu

Aikaisempia kirjoituksia

Pirkanmaan eläinsuojeluyhdistys Pesu

Pirkanmaan eläinsuojeluyhdistys Pesu ry toimii edistääkseen lemmikkien, tuotantoeläinten ja luonnonvaraisten eläinten hyvinvointia valistuksen ja käytännön toimien avulla.

Pesu neuvoo eläinsuojeluun liittyvissä asioissa, järjestää eläinsuojelullisia tilaisuuksia sekä osallistuu erilaisiin tapahtumiin. Pesu hoitaa kodittomia lemmikkejä tilapäiskodeissa etsien niille uusia koteja.
Pesu on Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liiton jäsenyhdistys.

www.pesu.org

Uusimmat mielipiteet