Paikalliset

Tamu ei luovuta vieläkään – Nyt puhutaan liigapaikasta vuodelle 2013

Puheenjohtaja Jyrki Laiho uskoo, että Unitedin 13 vuotta kestanyt taival jatkaa jälleen kaudella 2013.

Tamperelaisen arkisto

Tampere Unitedissa ei ole luovuttu vieläkään toivosta palata suoraan jalkapallon ylimmille sarjatasoille.

Ensi kesästä toiveet on jo haudattu, mutta nyt katse on vuodessa 2013.

– Näkisin, että meille kuuluu pääsarjapaikka, napauttaa Tampere United ry:n puheenjohtaja Jyrki Laiho.

Laihon mukaan seura on kuitenkin valmis tavoittelemaan paikkaa pelaamalla Ykkösen kautta, mikäli suoraa liigapaikkaa ei kahden pelaamattoman vuoden jälkeen anneta.

United haki ensi kaudeksi paikkaa toiseksi korkeimmalla sarjatasolla Ykkösessä, mutta Suomen Palloliiton liittohallitus ei antanut sille lupaa paikan hakemiseen.

Perusteluksi kerrottiin se, että viime kaudella kurinpitorangaistuksena sarjoista suljetulla Unitedilla ei ollut urheilullisia näyttöjä hakemuksen tueksi. Laihon mukaan kilpailumenestyksestä pitäisi olla näyttöjä aiemmilta vuosilta, vaikka se sarjasta suljettiinkin.

– En ymmärrä Suomen Palloliiton toimintaa ja perusteluja. Valittamisesta ei olisi ollut mitään hyötyä, sillä emme olisi kuitenkaan ehtineet mukaan ensi kaudelle.

Puheenjohtajan mukaan liiton kanssa aletaan käydä keskusteluja paluusta kaudella 2013. Laiho ei näe ristiriitaa siinä, että Tampere United ry jatkaisi suoraan konkurssiin menneen Tampere United Oy:n toimintaa.

– Ensimmäinen mestaruus vuonna 2001 tuli ry:lle. Toiminta yhtiöitettiin vasta sen jälkeen.

TamU:n kannattajayhdistys ilmoitti ennen joulua lähtevänsä omalla Unitedin sinisissä väreissä pelaavalla joukkueella mukaan 6. divisioonaan ensi kaudella.

Tampere United ry on antanut luvan nimen käytölle ja uudella joukkueella muutenkin emoseuran täysi tuli takanaan, vakuuttaa Laiho.

– Todella hienoa, että kannattajat ovat aktiivisia. Tämä osoittaa, että Suomessa on kannattajakulttuuria.

Tampere United suljettiin kaikista liiton sarjoista viime keväänä vedonlyöntivilppiin liitetyltä singaporelaisyhtiöltä otetun 300 000 euroa takia. Tampere United Oy asetettiin konkurssiin kesäkuun lopulla.

Tilaa uutiskirjeemme

Saat joka päivä klo 14 sähköpostiisi koosteen päivän kiinnostavimmista jutuista!

Tilaa tästä

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat