Paikalliset

Lääkekannabiksen myynti keskittyy suurkaupunkeihin

Kannabiksen luvanvarainen käyttö lääketarkoituksiin on yleistynyt Suomessa viime vuosien aikana. Lääkekannabis on saamassa myyntiluvan parin viikon kuluttua.

Päivi Tuovinen

Lääkkeenä käytettävät kannabistuotteet ovat saamassa myyntiluvan Suomessa vielä tänä syksynä. Lääkealan turvallisuutta valvova Fimea arvioi, että virallinen päätös asiasta tehdään parin viikon kuluessa.

Tällä hetkellä lääkekannabista saa käyttöön Fimean erityisluvalla. Lupien määrä on parissa vuodessa kasvanut moninkertaiseksi: tämän vuoden kuluessa kannabislupia on myönnetty jo yli kuusikymmentä – vielä toissa vuonna määrä oli viisi kertaa pienempi.

Lääkekannabista käyttävät lähinnä MS-tautia sairastavat potilaat. Heillä lääke helpottaa muun muassa kiputiloja ja lihasjäykkyyttä.

– MS-tautia esiintyy Suomessa eniten rannikolla ja Pohjanmaalla, mutta on mielenkiintoista, että kannabislupia ei ole näillä alueilla myönnetty suhteellisesti ottaen tavallista enempää, laskee Fimean johtaja Erkki Palva.

– Pääosin myyntilupia on kirjoitettu suurissa kaupungeissa, mutta meidän rekistereissämme ei ole erillistä merkintää potilaiden asuinpaikoista.

Myyntiluvan on saamassa valmiste nimeltä Sativex, joka on suuhun suihkutettava synteettinen lääke, joka sisältää kahta eri kannabisuutetta.

Lääkeluvan saanti edellyttää lääkärin suostumusta lääkinnällisen kannabishoidon aloittamiseksi. Sopivan lääkärin löytäminen ei ole vielä tässä vaiheessa helppoa, sillä moni lääkeluvan saanut potilas on joutunut käymään usean lääkärin luona löytääkseen tähän ryhtyvän lääkärin.

Suomessa on neljästä viiteen lääkäriä, jotka ovat kirjoittaneet suosituksia lääkinnälliselle kannabikselle. Suomen kannabisyhdistyksen mukaan joitain lääkäreitä on kielletty kirjoittamasta enempää erityislupia.

 

Lääkekannabiksen ansiosta vointini on parantunut muutamassa vuodessa.”

 

Jyväskyläläisellä Juhalla on lääkekannabiksen käytöstä hyviä kokemuksia.

– Aloin käyttää kannabista epävirallisesti jo vuonna 2008, kun sain MS-diagnoosin. Tuolloin olin melko huonossa kunnossa, oireita oli jokapäiväisesti paljon, mutta onneksi sain kannabiksesta apua. Vuonna 2010 sain reseptin Bedrocaniin.

Juha on todennut kannabiksen auttavan hyvin spastisuuteen ja lihaskramppeihin. Lisäksi lääkkeestä on tullut helpotusta hermokipuihin sekä puutuneella iholla esiintyvään allodyniaan. Allodyniasta kärsivän iho aistii normaalisti kivuttomastakin kosketuksesta voimakasta kipua.

Kannabiksen avulla Juha on saanut kehon puutuneen vasemman puolen ja käden osittain toimivaksi. Nyt jopa pianonsoitto onnistuu.

– Virtsaamisongelmiin kannabis auttaa oikein hyvin, tosin nekin saattavat olla osittain spastisuutta. Varsinkin aiemmin minulla oli voimakasta pahoinvointia, ja siihen lääkekannabis auttaa myös erinomaisesti.

Aloittaessaan säännöllisen lääkekäytön Juha tunsi aluksi sivuvaikutuksena pientä päihdyttävyyttä, mutta se ei haitannut arjessa selviämistä ja hävisi parin viikon sisällä.

– Vointi on parantunut muutaman vuoden kuluessa ja nykyään riittää huomattavasti pienempi annostus kuin aluksi, arvioi Juha.

Lääkereseptin hankkiminen lähti Juhan kohdalla liikkeelle varsin joustavasti. Hän oli yhteydessä Lääkekannabiksen käyttäjien yhdistykseen, joka antoi apua sopivan lääkärin löytämiseksi.

– Kun oli tämän asian tietävä lääkäri, ei reseptin saannissa itsessään ollut hankaluuksia. Erityislupaan liittyvät paperityöt hoidettiin Fimealla ja luvan saavuttua lääkkeiden tilaus apteekkiin kesti yhteensä pari-kolme kuukautta, muistelee Juha.

Hän käyttää suurimman osan lääkekannabiksesta käyttämällä Volcano-höyristintä. Bedrocan-lääke on valmistettu kannabiksen kukinnosta.

– Punnitsen siitä kertahöyrystämistä varten 0,08–0,16 grammaa, vai sanoisinko 80–160 milligrammaa lääketermeillä. Höyrystämällä vaikutuksen saa nopeasti, muutamissa minuuteissa. Vaikutus kestää tehokkaana pari–kolme tuntia, mutta ei sittenkään lakkaa heti, vaan hiipuu hiljalleen useamman tunnin ajan.

Kannabista voi myös syödä, jolloin vaikutus on pidempi, jopa 10–14 tuntia. Annostus on kuitenkin noin kolme kertaa suurempi saman vaikutuksen saamiseksi, joten tämä hoitomuoto on melko kallista.

 

En usko Sativexin väärinkäyttöön.”

 

Juhan mielestä henkilöiden, joiden sairauteen lääkekannabis voi tutkimusten mukaan auttaa, pitäisi saada lääkeresepti nykyistä helpommin.

– Esimerkiksi Kalifornian tapaista meininkiä en kuitenkaan kannattaisi, sillä siellähän kannabista voidaan suositella lähes mihin tahansa vaivaan, syövästä alakuloisuuteen.

– Tuskin tällaisesta on Suomessa vaaraa, joten jos reseptien saaminen helpottuu, olisi se kyllä positiivinen asia.

Sativexin väärinkäyttöön ja reseptilääkkeiden laittomaan välittämiseen Juha ei usko, sillä lääke on niin mietoa, kallista ja kannabinoidiprofiililtaan sellainen, että sen päihdyttävä vaikutus on minimoitu.

Sativexin markkinointia lääkekannabiksena Juha pitää osittain harhaanjohtavana: Sativex ei itse asiassa ole lääkekannabista, vaan kannabiksesta johdettu lääke, joka on lisäksi melko kallis verrattuna esimerkiksi Bedrocaniin.

– Bedrocanin saaminen on jatkossakin luultavasti yhtä hankalaa kuin aiemminkin, ja riippunee paljon siitä, kuinka paljon lääkärien keskuudessa leviää tietämys lääkekannabiksesta, arvioi Juha.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat