Paikalliset

Lentävä Hollantilainen tulee Tampere-taloon vuonna 2021 – "Siitä on löydettävissä aina uusia sävyjä ja vivahteita"

Marika Vapaavuori ohjaa Lentävän hollantilaisen Tampere-taloon.

Pekka Ruissalo

Richard Wagnerin klassikko Lentävä hollantilainen nähdään Tampereen Oopperassa vuonna 2021. Esityksen ensi-ilta on perjantaina 29. tammikuuta.

Teoksen ohjaa oopperadebyyttinsä tekevä kokenut teatteriohjaaja Marika Vapaavuori. Tampere Filharmoniaa johtaa saksalainen kapellimestari Anja Bihlmaier. Teoksen lavastuksen suunnittelee Marjatta Kuivasto ja puvustuksen Leena Rintala. Valosuunnittelusta vastaa Ville Syrjä.

– Teoksen kiehtovuus piilee siinä, että siitä on löydettävissä aina uusia sävyjä ja vivahteita, ovat kyseessä sitten ensikertalaiset tai oopperayleisön konkarit. Teos on kuin meri itsessään – alati liikkuva, puoleensa vetävä, hetken huoleton, yhtäkkiä myllertävä ja uhkaava. Se on aina pakahduttavan kaunis ja alkuvoimainen, kommentoi teoksen ohjaava Marika Vapaavuori.

Oopperan nimiroolin tulkitsee Hollantilaisen tehtävässä debytoiva baritoni Tommi Hakala. Tommi Hakalan vakuuttaviin aluevaltauksiinsa kuuluvat Suomen Kansallisoopperan Ring-produktion (2019-2021) Reininkulta- ja Valkyyria-oopperoiden Wotan-roolit ja Siegfridin Vaeltaja.

Dalandin roolin laulaa Suomessa harvoin oopperanäyttämölle ehtivä basso Mika Kares. Kareksen viimeaikaisiin huippukiinnityksiin lukeutuvat muun muassa Parsifalin Gurnemanz Canadian Opera Companyssa (2020), Giovanni da Procida Verdin oopperassa I Vespri Siciliani Salzburgin festivaalilla (2020) ja Ivan Hovanskin rooli Musorsgin Hovantsinassa Berliinin valtionoopperassa (2020).

Sentan tehtävään eläytyy Suomeen ensivierailulle tuleva sopraano Martina Welschenbach, jonka kevään 2020 kiinnityksiin kuuluu Fidelion Leonora Bonnin oopperassa ja Senta Deutsche Oper Berliinin Lentävässä hollantilaisessa.

Erikin tehtävän jakavat tenorit Tuomas Katajala ja Jussi Myllys. Katajalaa kuullaan kevätkaudella 2020 niin Kansallisoopperan Don Giovannin Don Ottaviona kuin Israelin Oopperan Idomeneona. Myllys laulaa kevään aikana muun muassa Kansallisoopperan Jevgeni Oneginin Lenskin tehtävää.

Tampereen Oopperan kuoron valmennuksesta vastaa kuorokapellimestari Heikki Liimola. Muut roolit julkaistaan kevään aikana.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Marco Bjurström ohjasi Carmen-oopperan Tampere-talolle – "Ihminen ei tunnu ottavan opikseen"11.2.2020 12.14
Tampere-talossa nähdään huhtikuussa David Bowie -tribuuttikonsertti23.1.2020 15.51

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat