Paikalliset

Juice täyttäisi 70, nyt miehestä tehtiin kirja – "Leskinen loi ensimmäisellä levyllään Suomeen rockmusiikin"

Juice Leskinen jätti jälkeensä paitsi paljon tehtyä musiikkia, myös paljon tarinoita. Niitä kerrataan nyt kirjassa Juice puhuu - Kootut muistelmat, joista on ilmestynyt

Olli Herranen/Savon Sanomat

Sitä ei välttämättä osannut Pauli Matti Juhani Leskinen aavistaakaan, mitä tulee seuraavina vuosikymmeninä tapahtumaan sen jälkeen, kun mies maailmaan putkahti Juankoskella helmikuussa 1950.

Ajan myötä syntyi paitsi Juice, myös satoja ja taas satoja lauluja, kirjallisuutta ja paljon muuta.

 

Juicen syntymäpäivän kunniaksi Into Kustannus on julkaissut nyt kirjana Waldemar Walleniuksen ja Harri Tuomisen aikanaan miehen kanssa Tampereella tekemät, vuosien 1989 ja 1990 aikana tehdyt haastattelut – osan niistä.

Jatkoa on siis luvassa jollain aikataululla, sillä materiaali riittää helposti useammankin kirjan tarpeiksi. Nyt siis operoidaan nimellä Juice puhuu – Kootut muistelmat osa 1. Toinen osa on tulossa markkinoille syksyllä, ja siinä analysoidaan keskitetysti muun muassa Leskisen joululauluja.

Harri Tuominen kiittelee kirjan toimittanutta kustannustoimittajaa Kaj Lipposta, jolla riitti tekemistä 30 kasetillisen litteroimisessa.

– Hankkeeseen tarttuminen ei sinänsä jännittänyt millään lailla. Itse halusin, että tuotantoporukassa on mukana nuorempi ihminen, joka pystyy käsittelemään haastattelunauhat tuorein korvin, Tuominen kuvailee.

 

Tuomisen mukaan hänelle ja Waldemar Walleniukselle syntyi aikanaan Leskisen kanssa hyvin läheinen kontakti, käytännössä kaverisuhde. Samalla miesten silloisesta työpaikasta Radio 957:sta muodostui varsinainen julkkiskasvojen kotisatama.

Tuominen oli tuolloin, 1980- ja 1990-lukujen taitteessa, kanavan musiikkipäällikkö.

– Sellainen tilanne on jäänyt mieleen, kun Matti Pellonpää, Juice ja Dave Lindholm istuvat toimituksen kahvihuoneessa ja juttelevat niitä näitä. Pojat tulivat meille usein kahville, koska saivat istua ja höpötellä rauhassa, Tuominen muistaa.

Kirjasta löytyvä haastatteluaineisto on suoraa, erittäin juiceleskismäistä tekstiä. Mies ruotii paitsi omien laulujensa syntyhistoriaa raskaalla, osin itseironisellakin kädellä, mutta myös kollegoitaan: kyytiä saavat paitsi bändäreihin haksahtavat kollegat, myös vanha taistelupari Mikko Alatalo, jonka kannabiskärystä sai alkunsa kappale nimeltään Outoon valoon.

Entä taiteilijan lähipiirin suhde kirjaprojektiin? Taannoinen elokuva sai heiltä hyvin vaihtelevan vastaanoton.

– Leskisen läheisiltä ei ole tullut vielä minkäänlaista palautetta kirjaan liittyen. Voi tietysti olla, että jotain vielä tulee, Tuominen kuvailee.

 

Harri Tuominen toivoo, että kirja avaisi osaltaan Leskisen persoonaa ja taiteilijakuvaa uudelle sukupolvelle. 2000-luvun nuorilla, niin sanotuilla millenniaaleilla, ei ole välttämättä hajuakaan siitä, kuka tai mikä oli Juice Leskinen.

– Suurin osa suomalaisista varmasti tietää miehen ja hänen suurimmat hittinsä, mutta ei sen enempää.

Tuomisen mukaan Leskisellä oli erittäin keskeinen merkitys suomalaisen rockin synnyssä. Jopa niin, että ehkä ilman Juicea koko genreä ei olisi syntynyt.

– Merkittävää on ainakin se, että Leskinen loi ensimmäisellä levyllään suomeksi sen rockmusiikin, mitä oli siihen asti tehty pelkästään englanniksi. Sen jälkeen muilla artisteilla oli valmiina latu, jota pitkin edetä, Tuominen tuo esiin ajatuksen, jota useassa haastattelussa on tuonut esille myös Mikko Alatalo.

– On hienoa, että nythän Paleface on järjestämässä Tampereelle sitä Juice-keikkaa keväälle.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Miten Mikko Alatalo liittyy Juice Leskisen Outoon valoon -kappaleeseen? Näin muistelee maestro itse – "Jotkut taas narahti kannabiksen hallussapidosta...", katso video11.2.2020 18.00
Juice Leskisen yhtyeiden jäsenistä koottu bändi lähtee rundille – laulaja: "Olen onnenmyyrä"5.2.2020 13.04
Juice Originalsille lisäkeikkoja – Keväällä luvassa kymmenen esiintymisen konserttisalikiertue8.11.2019 08.54

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat