Paikalliset

Hannele Lauri pääosassa Tampereella kuvattavassa elokuvassa – 21 tapaa pilata avioliitto ja Viikossa aikuiseksi kasvavat trilogiaksi

Hannele Lauri

Jaana Virtanen

Tampereella kuvataan tänä vuonna Hannele Laurin tähdittämä ja Johanna Vuoksenmaan käsikirjoittamaa elokuvaa 70 on vain numero.

Viime vuonna betoni-Jussilla palkittu Lauri näyttelee ensimmäistä kertaa kokoillan elokuvan ainoaa pääroolia.

70 on vain numero kertoo suositun naisartistin Seija Kuulan (Hannele Lauri) kasvutarinan.

– Aiemmat pääroolini olen jakanut osana ryhmää. Tämä on ensimmäinen pitkä elokuva, jossa näyttelen yksin pääroolia. On jännittävää ja upeaa päästä tekemään moniulotteista roolia, joita on naisille ja varsinkin meille teräsleideille niin harvoin tarjolla. Olen kiitollinen Johanna Vuoksenmaalle hänen valinnastaan ja luottamuksestaan, että pystyn täyttämään roolin vaatimukset. Ei muuta kuin täysillä eteenpäin! toteaa Lauri.

Elokuvan käsikirjoittaa ja ohjaa tamperelainen Johanna Vuoksenmaa ja se on hänen ihmissuhdetrilogiansa päätösosa.

Aiemmat elokuvat 21 tapaa pilata avioliitto ja Viikossa aikuiseksi ovat saaneet yhteensä yli 500 000 katsojaa elokuvateattereissa.

Elokuva kuvataan Tampereella kuluvan vuoden maaliskuussa ja kesällä.

– Olen aivan tolkuttoman innoissani siitä, että vihdoinkin pääsen tekemään komediatrilogiani viimeisen osan ja vieläpä Hannele Laurin kanssa. Teemat ovat isoja, tähdet ovat isoja ja tässä leffassa avataan tunnehanat niin naurun kuin toivottavasti myös itkunkin puolelta täysille! kertoo Vuoksenmaa.

– Tampere on käsikirjoittaja-ohjaaja Johanna Vuoksenmaan kotikaupunki ja hän on erittäin iloinen, että oma kaupunki piirtyy nyt valkokankaille. Myös Tampereen luomalla kannustimella on iso taloudellinen vaikutus siihen, että elokuvia kannattaa kuvata Tampereella. Henkilökohtaisesti on mukava päästä tutuille seuduille tekemään töitä, sillä olen itsekin syntynyt ja asunut Tampereella parikymppiseksi asti, tietää tuottaja Nina Laurio.

Elokuva on paitsi fiktiivinen tarina, myös kunnianosoitus suomalaisille naisartisteille ja elokuvassa kuullaan useita koko kansan rakastamia hittejä. Elokuvan tuottaa Dionysos Films Oy, joka on tuottanut myös aiemmat Johanna Vuoksenmaan elokuvat ja muun muassa elokuvat Kanelia kainaloon, Tatu ja Patu! ja Aurora sekä tv-sarjat Ex-onnelliset ja Karppi.

Elokuvassa ovat mukana Suomen elokuvasäätiö, Yleisradio, Tampereen kaupunki ja Film Tampere. Elokuvan levittää Nordisk Film.

 

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Tampere oli Juicessa lähes pääosassa – Nyt yrityksille tarjotaan näkyvyttä jo tulevissa Tampereella tehtävissä elokuvissa9.1.2019 07.00
Näin Tampere maksaa ruututyöstä – 10 prosenttia, jos elokuvaa tehdään Tampereella, jopa 5 prosenttia ekstraa, jos kaupunki näkyy18.2.2018 18.00
Tuotantokannustimet houkuttelevat tv- ja elokuvatuotantoja Tampereelle  – Film Tampere: Panostus palautuu noin kymmenkertaisena20.5.2019 09.26

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat