Paikalliset

Kolumni: Teollisuuden hiilikädenjälki vaikuttaa

Pirkanmaan ja Suomen kasvihuonekaasupäästöt ovat marginaalinen osa koko maailman päästöistä. Suurimmat saasteet syntyvät siellä, missä ihmisiä on eniten. Kovin paljon ei tarvitse tilastoja tutkia huomatakseen, että ilmaston lämpenemisen kannalta on aivan sama, mitä Pirkanmaalla tai Suomessa tehdään omien päästöjen vähentämiseksi.

Aika karua. Mutta totta. Kehityskulkuihin vaikuttavat päätökset tehdään jossain aivan muualla.

En silti ole päästöjen vähentämistä vastaan, totta kai resursseja pitää käyttää viisaasti, on sitten kysymys tuotannon aikaansaamisesta tai kulutuksesta.

Ilmastokeskustelu on leimallisesti ja aivan oikein keskittynyt hiilijalanjäljen pienentämiseen, onhan päästöjen kokonaismäärä ilmastotavoitteiden toteutumiseksi ratkaiseva tekijä. Näyttää kuitenkin siltä, että mittariksi on otettu väkilukuun suhteutetut hiilidioksidipäästöt, eivät niinkään absoluuttiset päästöt maittain.

Näin tarkastellen maailman väkirikkaimmat maat eivät olekaan niin suuria saastuttajia – mutta me Suomessa ruoskimme itseämme ja kiristämme tahtia jalanjäljen pienentämiseksi hinnalla millä hyvänsä. Onko tässä kuitenkaan järkeä, jos omilla päästövähennyksillämme ei ilmaston lämpenemisen suhteen ole käytännössä mitään merkitystä?

Jos asioita katsotaan tuotannon ja kansainvälisen kaupan näkökulmasta, meille avautuukin mahdollisuus oikeasti vaikuttaa ilmastonmuutoksen hillintään.

Pirkanmaahan on valmistavan teollisuuden maakunta, jonka päätuotteita ovat muun muassa koneet ja laitteet, joita tarvitaan eri puolilla maailmaa. Teollisen tuotannon hiilipäästöt ovat laskennallisesti 15–20 prosenttia kokonaispäästöistä ja ne laskevat teknologisen kehityksen ansiosta trendinomaisesti tuotettua yksikköä kohti. Samaan aikaan jokainen täällä valmistettu vientimoottori tai kivenmurskain aiheuttaa käyttöaikanaan huomattavasti vähemmän päästöjä maailmalla kuin kilpailijoiden vastaavat tuotteet keskimäärin.

Tästä voi päätellä, että Pirkanmaalle kannattaa houkutella lisää tuotantoa. Vaikka täällä päästöt kokonaisuutena lisääntyisivätkin, kansainvälisesti päästöt vähenisivät.

Peer Haataja

kirjoittaja on Tampereen kauppakamarin johtaja

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat