Paikalliset

Sähköpotkulautafirma paljasti Tampereen suosituimmat skuuttireitit – "Tampereella ajettu neljä kertaa päiväntasaajan ympäri"

Sähköpotkulautojafirma Voi on julkistanut tilastotietoa lautojensa käytöstä viime vuonna Tampereella.

Voin sähköpotkulaudoilla tehtiin esimerkiksi kesä-joulukuussa lähes neljännesmiljoona matkaa Tampereella.

– Tamperelaiset ovat ottaneet innokkaasti sähköpotkulaudat käyttöön. Jos kaikki matkat lasketaan yhteen, Tampereella on kierretty skuuteilla jo neljä kertaa päiväntasaajan ympäri,, markkinointipäällikkö Mathias Soini Voilta kertoo.

Käyttäjädatan mukaan suosituin reitti Tampereella kulkee Tammelasta Keskustorille tai Koskikeskukseen. Toiseksi suosituin kulkee Hämeenpuiston ja keskustan välillä.

Kesäaikaan skuuteilla matkataan paljon myös Pyynikin alueella.

– Moni Voi-ajelu päättyy Tampereella muiden kaupunkien tapaan liikenteen solmukohtiin, mikä viestii siitä, että sähköpotkulaudat täydentävät joukkoliikennettä ja helpottavat näin ihmisten liikkumista paikasta toiseen, kiteyttää Voin markkinointipäällikkö Mathias Soini.

Voi on koonnut vuoden vaihteessa kaupunkioppaita skuuttien käyttäjille. Suomalaisista kaupungeista Helsinki on saanut ensimmäisenä oman oppaansa, mutta tulevaisuudessa vastaavat teokset on tarkoitus koostaa myös Tampereesta ja Turusta.

 

Suosituimmat reitit Tampereella

1) Tammelasta Keskustorille tai Koskikeskukseen

2) Hämeenpuistosta keskustaan ja toisinpäin

3) Keskustorilta Salomonkadulle

4) Keskustorilta Hataanpäälle

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Vieraskynä: Laiskuus käy kalliiksi – kaikille – "Sähköpotkulauta on ympäristöjätettä koko elinkaarensa ajan"27.12.2019 21.00
Pakkanen ei pysäytä potkulautoja – Voin sähköpotkulaudat pysyvät liikenteessä myös talvella, näin lumentuloon varaudutaan28.10.2019 13.30
Lukijaraadin kanta: Sähköpotkulaudoissa ei ole mitään vikaa, vaan...31.8.2019 12.00

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat