Paikalliset

Nouseeko Sanna Marin pääministeriksi? SK: Rinne valmis eroamaan, mutta jatkaisi puoluejohtajana

Antti Rinne jätti hallituksen eroanomuksen tiistaina. Uutta hallitusta pyritään kasaamaan vanhalle pohjalle.

Pekka Ruissalo

Suomi on tällä hetkellä hallituskriisissä. Suomen Kuvalehden tietojen mukaan Antti Rinne on valmis eroamaan pakon edestä pääministerin tehtävistä, mutta jatkaisi puolueen puheenjohtajana.

Suomen Kuvalehden mukaan Rinne esitteli ideansa puoluetovereilleen eilen. Ideaa on kuvailtu yksityisajatteluksi. Pääministeriksi hän kannattaa tamperelaista liikenne- ja viestintäministeria, varapuheenjohtaja Sanna Marinia.

4884222-n.jpg

Sanna Marin oli vuoden 2019 eduskuntavaaleissa Pirkanmaan ääniharava. Kuva: Pekka Ruissalo

 

Eduskunnan on tarkoitus äänestää tänään välikysymyksestä, joka ratkaisisi hallituksen tulevaisuuden. Hallituskumppani keskusta on ilmoittanut, ettei Rinne nauti sen luottamusta. Se haluaa jatkaa nykyisellä hallituspohjalla uudella pääministerillä.

 

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Hallituskriisi kiristyy – Sanna Marin palaa välittömästi Suomeen3.12.2019 09.05

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat