Paikalliset

Älykaupunki alkaa neljässä Pirkanmaan kaupungissa vuoden 2020 alussa – Tavoitteena on siirtyä vähähiiliseen talouteen

Älykaupunki-hankkeella pyritään ympäristöystävällisempään kaupunkielämään.

Heini Kuusela

Tampereella ja Etelä-Pirkanmaalla alkaa ensi vuoden alussa Älykaupunki-hanke. Sen avulla halutaan siirtyä vähähiiliseen talouteen ja siten saavuttaa kaupunkien vähähiilisyystavoitteita.

Yritykset tuovat markkinoille sekä uusia että aiemmasta versiosta merkittävästi kehitettyjä vähähiilisyyttä edistäviä tekoälyä hyödyntäviä tuotteita ja ratkaisuja.

Vuoden 2022 loppuun kestävän hankkeen kohdealueina ovat Akaa, Tampere, Valkeakoski ja Urjala.

Tampereen kaupungin kiinteistöissä sekä Valkeakosken kaupungin eteläisen keskustan alueella tarjotaan tekoälysovelluksia tuottaville yrityksille pilottiympäristöjä.

Maakuntahallitus suuntasi Hämeen ammattikorkeakoulu Oy:n Älykaupunki – hankkeelle Euroopan aluekehitysrahastosta ja valtion rahoituksena vuodelle 2020 ja 2021 yhteensä 146 198 euroa.

Hankkeen jatkorahoitukseen varaudutaan myös vuonna 2022 edellyttäen, että hanke hankesuunnitelman ja sen hankkeelle tekemän rahoituspäätöksen ehtojen mukaisesti ja että Pirkanmaan liitolla on rahoituksen myöntämisvaltuus.

 

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Tampereen kaupunki teki oppaan – Kyseessä on opas älykaupunkien rakentamiseen8.10.2018 08.31
Tampereelle on tulossa kokonaan hiilineutraali kortteli – Tampere-talo ja valmistuva Marriott-hotelli käyttävät uusiutuvaa energiaa6.11.2019 10.28
Maailma on tänään kuluttanut loppuun uusiutuvat luonnonvarat tältä vuodelta – "Erittäin huolestuttavaa, että ylikulutuksemme taso on näin korkea"29.7.2019 10.10

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat