Paikalliset

Toimittajan kommentti: Suomen jalkapallomaajoukkueen EM-paikassa kiteytyy Gunnarin ja Ilkan unelma

Tämä hulina unohtuu tuskin koskaan. Seuraavaksi on vuorossa varsinainen EM-turnaus ja sitä halutaan seurata nyt Tampereella isoilta screeneiltä.

Pekka Ruissalo

Eletään vuotta 1986, kun tämän tekstin kirjoittaja saa ensimmäisen aktiivisen käsityksen jalkapallosta. Mexicossa pelataan lajin MM-kisoja, ja lajia katsotaan tiiviisti myös Suomessa. 7-vuotiaan pojan suosikkijoukkueet ovat Länsi-Saksa ja Brasilia. Itkettää, kun Brasilia putoaa puolivälierävaiheessa traagisesti Ranskalle. Länsi-Saksa etenee loppuotteluun asti hävitäkseen loputla Argentiinalle.

Isäni Ilkka käy matsien puoliajoilla polttelemassa tupakkia, punaista Marlboroa. Poika kyselee isältään porilaisen kerrostaloasunnon parvekkeella kesäisenä iltana, voisiko Suomi joskus pelata jalkapallon arvokisoissa. Isä pitää ajatusta hienona, mutta ei kovin todennäköisenä.

Noin 33 vuotta myöhemmin Ilkka katselee kotonaan Porissa, kuinka ihmeellinen tapahtuu. Poika seuraa matsia paikan päältä työn puolesta. Niin paljon on vuosien varrella tapahtunut esimerkiksi Musan kentällä Porissa, monilla kentillä Tampereella ja ympäri Suomen. Tuo kaikki työ heijastui perjantaina yhteen iltaan: Suomi ei missään vaiheessa ollut edes vahingossa häviämässä Liechtensteinille. Esitys oli varma, rauhallinen ja jopa leikittelevän suvereeni.

Ja ajatelkaapa Gunnar Yliharjun odotusta. Maajoukkueen pitkäikäinen huoltaja oli ajatellut, että ehtii jo kuollakin ennen kuin Suomella on asiaa jalkapallon arvoturnaukseen. Toisin kävi: Ylen tekemä ennakkohaastattelu kantautui myös maajoukkueen kapteenin Tim Sparvin tietoon – hän ilmoitti, että Liechtenstein-voiton jälkeen Gunnar on etulinjassa tulossa ensimmäisenä juhliin. Niin myös tapahtui: kaksi maalia jälleen kerran iskenyt Teemu Pukki kävi ensitöikseen kentältä päästyään Gunnarin halattavana.

Suomen maajoukkueen muutoksessa näkyy myös väestön muutos. Joukkueen avainpelaajat ovat Hradecky, Kamara ja kapteeni Sparv. On suomenruotsalaista verta, mutta myös paljon muunlaista kulttuurien sulautumaa sieltä sun täältä. Tämä kombo on osoittautunut kerta toisensa jälkeen voittavaksi yhdistelmäksi. Se on myös erinomainen käytännön esimerkki ja terveinen kaikille ulkomaalaisista tai ulkomaisuudesta huolestuneille – sitä on myös jalkapallo, joka on jo vuosien ajan kilpaillut menestyksekkäästi rasismia vastaan.

Suomi pelaa ensi kesänä jalkapallon EM-kisoissa. Sinne voi lähteä nyt paineettomasti, sillä asenteella että hävittävää ei ole. On varmaa jo nyt, että kokemus kasvattaa uutta, hienoa jalkapalloilullista versoa, jonka satoa niitetään tulevina vuosikymmeninä. Varmaa on se, että tämä arvokilpailupaikka ei jää ainoaksi, vaan jatkoa seuraa. Seuraava tavoite on luonnollisesti päästä lajin MM-kisoihin. Se on jo kovempi tavoite, mutta tason ja varmuuden noustessa ei todellakaan mahdoton.

Mitä Suomen saavutuksesta voi sitten parhaiten oppia? Parhaiten jäi mieleen kohtaaminen yöllisen Onnibus-kuljettajan kanssa. "Sieltä tulee Huuhkaja, onneksi olkkon!", ulkomaalaistaustainen mies tervehti Suomi-huivin nähdessään.

Tuohon hetkeen kiteytyi urheilun merkitys parhaimmillaan. Kiitos, Huuhkajat.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

3-0 - Suomi pelaa EM-kisoissa15.11.2019 22.00
Tupla-Pukki ja torille! Suomi pelaa jalkapallon EM-kisoissa!15.11.2019 20.54
Suomalaisen jalkapallohistorian tärkein ottelu pelataan perjantai-iltana Helsingissä – Ratkaiseeko Suomi EM-paikan jo illalla? Tamperelainen seuraa paikan päällä15.11.2019 16.00
Tamperelainen Ville Kuusinen selostaa historiallisen EM-karsintaottelun perjantaina – "Jos kaksikymmentä kertaa pelataan Liechtensteinia vastaan, Suomi voittaa niistä 19 kertaa"10.11.2019 18.00

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat