Paikalliset

Kannabis pelasti elämäni, sanoo pahoista selkäkivuista toipuva entinen ambulanssikuljettaja

Pirkanmaalla asuvalle miehelle määrättiin kannabista lääkkeeksi, kun vammautunut alaselkä alkoi oireilla tosissaan. Mies pitää ratkaisua elämänlaatunsa kannalta keskeisen tärkeäksi.

Pekka Ruissalo

Elettiin vuoden 2013 joulukuuta, kun ambulanssinkuljettajana työskennellyt pirkanmaalaismies oli aamuyön tunteina viemässä potilasta sairaalaan. Keikalle oli lähdetty äkkilähtöpohjalta, siis käytännössä suoraan levosta. Oli muutenkin kylmä, ja lihaksisto oli vasta heräämässä unesta.

Sairaalassa mies oli tuttuun tapaan nostamassa paareja. Niiden automatiikka ei kuitenkaan toiminut.

– Menin nostamaan, ja sitten paarit tulivatkin koko painollaan. Joku naksahti samantien alaselässä, mies kertoo.

Tästä seurasi pitkä ajanjakso, johon liittyi keskeisesti äärimmäisen kova kipu. Kun mies meni pian paarionnettomuuden jälkeen uimaan, hän kuvailee kivun nousseen alaselästä niin että koko vartaloa särki.

Lääkärin arvio selän kunnosta oli tyly: neljässä nikamassa pullistumia, kahdessa sisään ja kahdessa ulos.

– Henkinen hyvinvointi alkoi olla vaakalaudalla. Parisuhde oli aika selällään, kun joka asiasta sai riidan aikaan, mies kuvailee.

Keväällä 2016 miehelle määrättiin ensimmäistä kertaa lääkekannabista. Tuohon ratkaisuun mies suhtautuu lähes liikutuksella. Lääkekannabis ei ole koostumukseltaan aivan samanlaista kuin päihdyttävään käyttöön kasvatettava ja myytävä laiton kannabis.

– Suhtaudun siksi, että julkisuudessa on nykyisinkin niin paljon puheenvuoroja aiheesta, joista huomaa heti ettei puhujalla ole mitään käsitystä siitä mistä hän puhuu. Jotkut kommentit olen ottanut henkilökohtaisesti. Omalta osaltani voi sanoa, että lääkekannabis on käytännössä pelastanut elämäni, mies sanoo vakavasti.

Mies muistaa ensimmäisen käyttökokemuksensa tarkasti. Perhe oli tulossa kaupasta kotiin, ja miehen olo oli tuskainen.

– Laitoin kannabista lämpimän maidon joukkoon ja join sen. Kahden, kolmen tunnin kuluttua olo oli erikoinen. Nousin sohvalta ylös, lähdin kävelemään ja tuntui siltä kuin lentäisin lattialla. Tärkeintä tietysti oli se, että kivut olivat käytännössä poissa, mies kertoo kokemuksestaan.

– Painoin pahimmillani 115 kiloa, kun en voinut selkäkipujen takia liikkua mihinkään. Jokainen voi ajatella, millainen muutos se elämänlaatuun on.

Mies ymmärsi potentiaalisen huumaavan vaikutuksen siitä, että suuta alkoi kuivata. Annostuksen kanssa piti myös olla tarkkana.

– Sellainen vaikutus tällä on myös ollut, että alkoholin käyttö on jäänyt elämästä kokonaan pois, mies muistelee.

Mies esiintyy tässä jutussa ilman nimeä ja tunnistettavaa kuvaa ymmärrettävästä syystä. Lääkekannabis on alkanut kiinnostaa sellaisiakin ihmisiä, jotka eivät ainetta varsinaisesti lääkkeenä käyttäisi.

– Olen saanut aikanaan turhan paljon tiedusteluja lääkkeen myymisestä ja määränneen lääkärin nimestä. Myös syitä määräykselle on kyselty. Yksi purkki minulta vietiin kotoa, mies sanoo.

– Kannatan sellaista mallia, jossa käyttö perustuu yksilön kannalta omaan harkintaan ja vastuuseen, mutta myynti olisi jollain tavalla valtion valvonnassa.

Fakta

Lääkekannabiksen käyttäjiä on Suomessa THL:n arvion mukaan 2 000 – 5 000.

Sitä määrätään lääkkeeksi useampaan vaivaan alkaen aivotärähdyksistä päätyen syöpään asti. Useamman tutkimuksen mukaan kannabis tuhoaa syöpäsoluja.

Uutiskuvassa oleva purkki lääkekannabista maksaa 70 euroa, ja siitä saa Kela-korvauksen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Lääkekannabiksen myynti keskittyy suurkaupunkeihin29.8.2012 15.04
Pirkanmaalainen nuorisotyöntekijä hämmästelee kannabiskeskustelua – SHL: "Moni narkkari kiroaa nimenomaan kannabiksen, sillä..."30.10.2019 08.47
Kangasalla kasvanut Lilli muutti Kaliforniaan ja käyttää nyt kannabista päivittäin – IL: "Krapulalääkkeenä se on tosi hyvä"30.10.2019 09.11
Ambulanssinkuljettaja teloi selkänsä työtehtävässä ja sai kipuihin apua vasta, kun hänelle määrättiin kannabista – Näin hän suomalaisesta päihdepolitiikasta ajattelee8.11.2019 14.52

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat