Paikalliset

Hiihdetäänkö Kaupissa jo ensi viikolla? – Ensilumenlatu vaihtaa paikkaa, katso kartta

Petteri Mäkinen/Tamperelaisen arkisto

Kaupissa on jo aloitettu valmistautuminen hiihtokauteen.

Viime talvikauden aikana Kauppiin kasattua lumivuorta peittää vielä paksu kerros sahanpurua, jonka kuorinta on nyt aloitettu. Purujen alta saadaan hiljalleen esiin kesän yli säilynyt lumi.

Pakkaskelien jatkuessa kuorimistyötä jatketaan niin, että päätös lumen varsinaisesta levityksestä hiihtoladuksi tehdään tulevan viikonlopun aikana.

Jos tämänhetkisten sääennusteiden mukaiset vesisateet yltävät Tampereen leveysasteille, lumenlevitystä viivästytetään vielä hetkinen, mutta mikäli kylmä ilma jatkuu, lumenlevitys päästään aloittamaan ensi viikon alussa, maanantaista alkaen.

Ensilumenladun reitti on sijainniltaan eri paikassa kuin aiempina vuosina johtuen Kaupin urheilupuiston uudistustöistä.

 

5661669-n.jpg

Kaupin ensilumenladun reitti muuttuu. Kuva: Tampereen kaupunki

 

Lumenlevitys tullaan aloittamaan Tuomikallion reitin alkupäästä. Ensivaiheen lumetusosuus pyritään saamaan valmiiksi ja hiihtokausi avattua viikon 46 loppuun mennessä, mikäli sääolosuhteet niin sallivat.

Liikuntapalvelujen henkilökunta toivoo hiihtokansalle malttia ja muistuttaa, että lumenlevityksen aikana valmistuvalle hiihtoladulle meno on turvallisuussyistä ehdottomasti kielletty.

Latujen valmistumisesta tiedotetaan Hiihtoladut -sivulla. Valmistuvan ensilumenladun tiedot tulevat päivittymään myös Ulkoinen linkkiLiikunta- ja ulkoilupaikkojen kuntotietopalveluun .

Ensilumenladun reitti ei palvelukartalla näy, mutta latureitin valmistumista voi seurata metrimääräisesti palvelun kohdasta "07 Tykkilumilatu".

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Tampereen uusi pesäpallokenttä-hiihtostadionin uusi huoltorakennus saa viherkaton ja aurinkopaneelit21.8.2019 19.38
Kaupin iso remontti etenee – Pesäpallo ja hiihto menossa uudelle stadionille, jalkapallolle lisää lämmitettäviä kenttiä25.1.2019 08.40
Hiihtostadion Lamminpäähän, kelkkaränni Mustaanvuoreen... – Näin Tampere haki olympiakisoja 1976, lue uskomaton tarina26.11.2016 12.00

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat